"Olen istunut moottoripyörän takapenkillä v:sta 1977 alkaen. Pyörät ovat vaihtuneet vuosien varrella, on ollut monenlaista kokoa ja merkkiä. Seuraavat pyörät astuivat kuvioihin v. 2003 jälkeen."
BMW K100RS
SINI:
"Kun mieheni hankki BMW:n, en ollut mukana - mieheni oli hoitanut pyöräkaupat usein yksin. Ei tullut edes mieleen, että kyydissä istuminen olisi hankalaa. Koskaan aikaisemmin ei ollut muiden moottoripyörien kanssa ilmennyt liukumis- tai muita ongelmia. Bemarin satula oli pitkä ja matalalla. Nahkapuku luisti enkä pysynyt satulassa paikoillani, vaan liu'uin milloin eteen milloin taakse. Jos istuin lähellä kuskia ja pitelin kiinni hänen vyötäröstään, käsivarteni väsyivät ja matka muuttui sen takia kärsimykseksi. Jos taas istuin taaempana ja pidin kiinni "kauhukahvoista", jouduin kurkottamaan pitkälle eteeni, koska muuten tuuli pääsi väliin ja aiheutti pyörälle levottomuutta. Kurkottelusta taas seurasi selkäkipua. En myöskään nähnyt mitään edessä olevaa, vaan tuijotin matkan aikana vain ajajan niskaa. Myöhemmin siippani kuuli toiselta motoristilta kokoontumisajossa, että maton liukueste auttaa moottoripyörän satulassa liukuvaa pysymään paremmin paikoillaan. Se oli hyvä neuvo - hankittiin liukueste ja liukumiset päättyivät siihen. Vielä paremmaksi matkanteko muuttui, kun mieheni osti selkätuen jonka kiinnitti takalaukkuun. Nyt sain matkaa tehdessämme välillä nojata hiukan taaksepäin ja lepuuttaa selkääni. Bemari ei kuitenkaan ollut mitenkään ihastuttava matkantekoväline takapenkkiläiselle. Komea pyörä mutta kyytiläisen istuttavaksi rasittava."
DENEB:
"Kesällä 2003 katkaisin vuosien tauon moottoripyöräharrastuksessani. Jouduin luopumaan viimeisestä pyörästäni, "Vesipyssystä", opiskeluajan lopulla, ja päästyäni myöhemmin vakinaiseen työhön piti ammatin takia hankkia ensiksi auto. Autosta oli jäljellä rahtunen pankkivelkaa, kun laitoin alle 77.000 km ajetun K-sarjan Bemarin. Vesijäähdytteinen, makaava nelisylinterinen moottori 16- venttiileineen ja Motronic- moottorinohjausjärjestelmineen oli 1990-luvun alkupuolella moderni, eikä se ollut käynyt vanhanaikaiseksi 13 vuoden jälkeen. Pidin Bemaria useita vuosia eikä se kertaakaan jättänyt käynnistymättä tai sammunut reissussa. Bemarin ääni on raakaa voimaa huokuva, ja vaikka siinä ei ole "kuin" 100 hv, pitkäiskuinen kone vääntää vahvasti. Pienillä kierroksilla "Tiiliskivi" on peltojen vakaa suomenhevonen, mutta kierrättäessä konetta se intoutuu kirmaamaan lämminverisenä ja ohitukset taittuvat kuin laukalla. Bemari ei tarvitse paljoa huolenpitoa tai erityiskohtelua. Moottoriöljyksikin kelpaa vaikkapa se usein tarjouksista löytyvä autoilijan suosikkiöljy, koska kytkin on kuiva. Venttiilit säädetään paloilla, joten tämä toimenpide jää ainakin huoltopisteelle, mutta säätöväli on käytännössä pitkä. Mutkateillä oma Bemarini oli kömpelö ja hiljaisissa nopeuksissa se myös venkoili, pyrki kallistumaan muistaakseni oikealle puolelle. Vauhdin noustessa valtatienopeuksille ajokäyttäytyminen parantui ja ajoviiman noste kevensi etukenoisen ajoasennon tuottamaa painoa. Pääsääntö oli, että mitä reippaampi vauhti, sen parempi ohjautuminen ja ajotunnelma. Bemarilla oli helppoa ajaa 500 - 600 km:n päivämatkoja, mutta satula ei ollut kummoinen, pyrki luistamaan, ja etukenoinen ajoasento jätti kuljettajan ja matkustajan välille turhaa tilaa. Kyytiläinen ei mielellään kumarru eteenpäin, mutta ajo ei oikeastaan parane silläkään, että nojautuu takalaukkuun, mikä vain kasvattaa etäisyyttä. Toivoin saavani alleni hyvän matkaratsun pitkille lenkeille vailla sen ihmeellisempiä mukavuuksia. Vaikka "keppi" petti kerran, en valintaa katunut. K100RS on kaiken kaikkiaan tukeva ja luottamusta herättävä, raskas spartalainen menopeli. Ei ihme, että se on aikanaan ollut myös ns. väkivallan virkamiesten työkalu."
Caponord 1000
SINI:
"Capo ei ollut kaunis pyörä, mutta en protestoinut, kun mieheni halusi vaihtaa ajopeliä. Jo koeajo osoitti, että Caponordin takapenkki oli paljon mukavampi kuin Bemarin. Kyydissä saattoi istua selkä suorana, jalkojen asento oli hyvä, polvet eivät olleet liian koukussa, ja koska satulan takaosa oli hiukan korkeammalla kuin etuosa, minullakin oli mukavat näköalat. Olin kerrassaan tyytyväinen matkantekoon Caponordilla, selkä ei kipeytynyt eivätkä käsivarret väsyneet, ei tapahtunut liukumista eikä tarvinnut tuijotella pelkästään ajajan selkämystä. Kyydissä istumisen mukavuus korvasi pyörän karun ulkonäön."
DENEB:
"Capo on ketterä mutta iso pyörä ja tilava ohjata. Asennon vaihto sujuu kivasti. Ostettuani italialaisen mutkatielenkit muuttuivat tanssahteluksi jäykkäniskaisen saksalaisen jälkeen. Aprilian kyky pitää suuria nopeuksia vähän jo kärsineillä pikkuteillä hämmästytti minua jatkuvasti. Vaikka Capo näyttää avaruusötökän ja jättiläisheinäsirkan ristisiitokselta, kunnossa pidetty italiaano on vakaa kuin Väinämöinen. Ja vaimo suorastaan kinusi kyytiin kylmemmän BMW-kuurin jälkeen. Capo on vielä aito matkaenduro. Sillä voi rahdata kamoja mukavasti ja kuudes vaihde laskee kierrokset sopivalle reissutasolle. Mutta V-koneellinen Capo kulutti selvästi enemmän polttoainetta kuin BMW, vaikka myös Capo on moderni, hieno tekninen laite. Apriliassa on polttoaineen suihkutus, neljä sytyspuolaa - yksi jokaista sytytystulppaa kohden - ja puolat yhdistyvät suoraan moottorinohjauksesta huolehtivaan boxiin. Testerillä voi tarkistella pyörän vointia itsekin. Isot pinnapyörät ja kunnon jarrut varmistavat hyvän kulun vielä enduron omimmalla alueella, mutta itselleni Capo palveli eniten mutkatiekäytössä, ja se huiteli mm. Ähtäristä Pihlajaveden suuntaan makoisia reittejä."
Suzuki Bandit GSF 1200
SINI:
"Bandit on hyvännäköinen pyörä. Takana on jokseenkin mukava istua, ei kuitenkaan niin mukava kuin Capon takapenkillä. Polvia joutuu koukistamaan turhan paljon, ja se aiheuttaa jalkojen väsymistä. Kiinni pitäminen on helppoa eikä satula ole liian pitkä. Banditin kyydistä näkee hyvin eteenpäin, mikä on plussaa kuten Caponordissakin. Bemarin aikana kiinnostus moottoripyörämatkoihin alkoi hiipua, Caponord palautti mielenkiinnon ja Bandit jatkoi sen ylläpitämistä. Pyörää hankittaessa - joko ensimmäistä kertaa tai vaihtelunhalun iskiessä - kannattaa ottaa mukaan mahdollinen takapenkkiläinen, jotta kyytiläisen istumismukavuuskin tulee testattua. Jos haluaa kumppanin matkaseuraksi, on syytä pitää huoli siitä, että hänenkin matkantekonsa on mahdollisimman mukavaa."
DENEB:
"Capon vaihto Suzukiin ei ollut heräteostos. Aloin kaivata yksinkertaista, uuden karheaa moottoripyörää, joka kuluttaisi vain vähän bensaa ja jota olisi helppo itsekin huoltaa, ja joka lisäksi näyttäisi hyvältä ja vielä laukkaisi kunnolla. Suzuki Bandit GSF 1200 oli jättänyt jälkeensä runsaat 24.000 km eikä matkasta ollut tipahtanut huoltokirja tai työkalut. Joku Saksan mies oli ohjastellut siististi Banditia aikansa, ja siitä oli hyvä jatkaa, kun tunsi tarkemmin pyörän. Virkku Capo pyrki nostamaan etupyörää vahingossakin, mutta "Rosvo" kävi sivistyneemmin neljällä ilma-öljy- jäähdytteisellä sylinterillään. Bandit muistutti matkanteossa Bemaria, mutta se ei tarjonnut yhtä hyvää tuulensuojaa, aivan samanlaista taloudellisuutta eikä se hyökännyt ohituksissa "Tiiliskiven" tavoin. Mutkateillä GSF taittui paljon helpommin kuin K100 eikä sen ohjaus venkoillut koskaan millään tavoin - fiilikset olivat kuin olisi taas Tunturin sarviin palannut - mutta nopeassa kurviajossa se oli vielä oppipoika Capon rinnalla. Valtateillä Susna pärjäsi puolestaan hyvin eikä 140 km/t ollut pyörälle millään tavoin ajoturvallisuutta horjuttava kokemus."
Kawasaki Drifter 1500
SINI:
"Kun ensimmäisen kerran näin Kawasaki Drifterin, tuli heti mieleen ajatus: tämä pyörä on erilainen. Mikään muu pyörä ei ollut samalla tavalla herättänyt mielenkiintoani. Tuolla nopealla ensivilkaisulla ei ollut vielä aavistusta siitä, että istuisin pian tämän ihastuttavalla tavalla persoonallisen pyörän takapenkillä. Jonkin ajan päästä mieheni kertoi aikovansa vaihtaa pyörän, ja kun kuulin, että vaihdossa meille tulisi pikaisesti katsastamani Drifter, en edes kehottanut harkitsemaan. En muista sanoinko sitä ääneen, mutta ainakin mielessäni hoputin miestä tekemään kaupat nopeasti, ettei vaan kukaan ennättäisi siepata herkkupalaa meidän edestämme. Nyt on "driftailtu" jo jokin aikaa, ja ensi-ihastus ei ole laantunut. Tämän pyörän kohdalla tekee mieli käyttää vain superlatiiveja: komein, upein, tyylikkäin, kaunein, kiinnostavin, paras! Mikään muu pyörä - ja meillä on ollut niitä toistakymmentä - ei ole samalla tavalla tuntunut "omalta" heti ensi hetkestä lähtien. Pyörän satula on mukavan leveä myös kyytiläisen kohdalta, ja jaloilla on juuri sopiva asento, ei tarvitse istua polvet ikävästi koukussa. Kovaa vauhtia ei kaipaa, sitä on saanut tarpeeksi "hurjassa" nuoruudessa, kun ajettiin selkätuetta joskus lähes kahtasataa moottoritiellä (niinpä niin, mieletöntä!). Ne ajat ovat menneet, nyt on toisenlaisen moottoripyöräilyn aika. On hienoa olla sellaisen pyörän kyydissä, joka ei häviä toisten pyörien joukkoon - kaikki kyrmyniskat ja ankanpyrstöt kalpenevat tämän komistuksen rinnalla. Tämä on ehdottomasti MEIDÄN juttu!"
DENEB:
"Aina siitä lähtien kun kerran omistin customoidun Yamaha TX-750- twinin, olin ollut toiselta puolelta customukko kaapissaan. Nykyaikaisten customien ajoasento ja ajo-ominaisuudet eivät vain tarpeeksi houkutelleet ennen kuin jouduin nokikkain Drifterin kanssa. Sitä oli pakko testata. Sille tielle sitten jäin.
Kawasakin tehtaat ovat suuryritys. Juniakin valmistavalta ”pajalta” sopii odottaa menestystä preerioiden Indianin henkiinherättämisessä. Kawasaki Drifter 1500 on Indian-moottoripyörän "kopio". Lopputuloksesta ei juuri valitella, mutta voittoa malli ei ilmeisesti tarpeeksi kerännyt. Sääli, että inkkaria (800/1500) valmistettiin vain vuosien 1999 – 2004 aikana. Myös Yhdysvalloissa koetettiin puhaltaa intiaani henkiin, mutta tämä uusi Indian on mielestäni heikomman näköinen kuin japanilainen versio ja sortui varsin pian markkinoiden saappaisiin ehkä erityisesti siksi, että Victory on noussut toiseksi varteenotettavaksi jenkkimerkiksi Harley-Davidsonin jälkeen (teksti on kirjoitettu ennen Polariksen Indian-tuotannon aloittamista).
