lauantai 21. joulukuuta 2013

Katsauksia: Moni-ilmeinen Spora. Harley-Davidson Sportster 1200 vuosimalli 2013


Harley-Davidson XL1200CA Sportster

"Nascar". Mallin esitetään saaneen vaikutteita amerikkalaisista urheiluautoista.

1202 cc
98 Nm/3200 rpm
tankki: 17 litraa
264kg



















H-D XL1200C Sportster Custom

Kaikki tarpeellinen kohdallaan, ja vielä vähän päälle.







H-D XL1200V Seventy Two

Choppervaikutteinen, 1970-lukua imitoiva Harrikka retrotunnelmia tihkuvassa esittelyvideossa.

1200- kuutioiset mallit eivät teknisiltä tiedoiltaan eroa toisistaan ainakaan merkittävästi. Tässä mallissa, kuten myös mallissa "Forty-Eight", tankki on tilavuudeltaan ainoastaan 7,9 litraa.
Paino: 260 kg.






Forty-Eight

Harley-Davidson "Forty-Eight" tunnelmoi 1940- lukua. Tässäkin mallissa valmistaja onnistuu saamaa perussporasta irti uuden ulottuvuuden. Ei siis ihme, että 1200-kuutioinen "Raitiovaunu" on pysynyt vuodesta toiseen tuotannossa ja että sen kysyntä on ilmeisesti tasaisen varmaa.


D






perjantai 13. joulukuuta 2013

Katsauksia: Filmejä vanhojen moottoripyöräaikojen muistoksi


Westside Motorcycle Club, Eugene, Oregon, 1938:













Santa Barbara Motorcycle Club 1938-1939 Part 1 of 3:




https://www.youtube.com/watch?v=Maz-JVkRftc








Vauhdin hurmaa (1937):


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/vauhdin_hurmaa_80484.html#media=80444








Viimeinen Eltsun ajo ennen talvisotaa:
 


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/viimeinen_eltsun_ajo_ennen_talvisotaa_4382.html#media=4391

(1939)







Vintage motorcycle films home movies:


https://www.youtube.com/watch?v=Y8zeXnryRno







Rock, Moor & River Motorcycle Sports In Yorkshire From The 1950's:













'52 Catalina Grand National Motorcycle Race:




https://www.youtube.com/watch?v=Eapjyn9gydA 









Vintage Military & Police Motorcycles:











Moottoripyöräilyn scramble-ajot (1950):









Koronan jengi (1970):




 http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/koronan_jengi_12638.html#media=12643






Nuori Jarno Saarinen:



http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/nuori_jarno_saarinen_jai_suomalaisen_moottoripyorailyn_legendaksi_6220.html#media=96115






Kontioralli 1974:


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kontioralli_1974_32898.html#media=32904






Riders ja Backsliders (1987):


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/riders_ja_backsliders_28898.html#media=28905








Tunnelmia Brittirallista (1987):


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/riders_ja_backsliders_28898.html#media=28906

Mallit: Brittihenkinen Honda - 450 cc ärripurrivoimaa!









Tämä pärrä ei ole sitten rahtuakaan "Hondan näköinen".  Kaikki hondamaisuus pysyy vähintään sivuroolissa. Honda CB-450 moottoripyörä kuuluu "persoonallisten" prätkien joukkoon. Siitä löytyy metakkaa, kulmikasta ajo-otetta, tehosärmää, vääntöä, oikkua, vikurointia ja jopa yllättävää/piristävää epäluotettavuutta. Jos CB-350 Four on ilmetty Honda - erityisesti sanan nykyisessä merkityksessä - CB-450 on kuin Amerikan epävakaa serkku tai Australiaan matkannut ja sieltä yllättäen ilmaantunut onnensoturi korkeine kyynärpäineen, sanalla sanoen moottoripyörä, joka voi ylpeänä kantaa nimeä "sportster".




Saatuani piikki-Jammuni lopulta säälliseen kuntoon ja ajettuani sillä KT-kortin jäin odottamaan innolla seuraavaa kesää. Täyttäisin pian 18 vuotta. "Kevytmoottoripyörä- ja traktorikortti" kävi taskussani yhtä kevyeksi kamaksi kuin talvihorrosta uinuva AS 3 ulkoliiterissä. Matkasin Helsinkiin tarkistamaan erään liikkeen pyöräkantaa ja sovin alustavasti Jammun vaihtamisesta. Kauppias oli tietenkin tyytyväinen saadessaan uuden nuoren ja innokkaan asiakkaan mukaan varmaan osamaksubisnekseen. Laskin kuukausieriä moneen kertaan ja näytti siltä, että tulevilla kesäduuniansioilla saattaisin hyvinkin päästä reiluun alkuun neljä kesää ajetun "ison" Hondan maksamisessa. Tankin kyljestä paistoi jo kulumaa. Siitä en huolta kantanut. Ei ollut oma vaihdokkikaan vallan pakasta vedetty.




Honda CB 450 (vm 1972/1973) kuvattuna v. 1976




Varhain keväällä onnellinen nahkatakkinen nuori kaveri asetteli keltaisen HA-kypärän päähänsä ja heitti notkeasti kevyen koipensa neljäpuolikkaan Hondan satulan ylitse. Kaksisylinterinen moottori käynnistyi ongelmitta ja oikein napista. Putkista tärähti aivan erilainen metakka kuin piikkiluokan peleistä. Se tuntui rinnassa asti ja väristi makeasti. Pakoputken suulta löi kämmeneen ponteva paine. Tuskin mikään sen ajan japsipyöristä (Jytä-Jammua lukuunottamatta) muistutti enemmän vanhaa kunnon brittipyörää ja tarjosi vaihtoehdon esim. 650-kuutioiselle B.S.A.:lle.



Samalla kertaa sain kasteen Helsingin keskustan ruuhkaliikenteeseen. Löysin kumminkin vapaan liikennevaloissa, pyörä ei sammunut liikkeelle lähtiessä - tuolla alaväännöllä se ei olisi ollut mahdollistakaan - ja risteyssäännöt, ryhmittymisohjeet ja muut kiemurat kirkastuivat sukkuloinnin myötä.



Onnessa riitti. Oli uusi moottoripyörä, oli bensaa, ja kevätillan kirkas taivaanranta ja tuulinen moottoritie. Ajoviima piiskasi farkkujen puntit terävään lepatukseen ja rutisti kevyttä nahkarotsia kasaan rintaa vasten. Käsiä ei sen sijaan palellut paksuissa ajokintaissa. Kylmyyttä en kumminkaan surrut. Villiä riemua tuntien paahdoin aikani moottoritien suurinta sallittua nopeutta (johon vanha piikkini ei olisi yltänyt millään voimin) ja käänsin taas kahvaa. 140 km/h. Moottori jymisi tarkkaa tahtia. Autoja loittoni olkani taakse kuin koriin keräisi. Ei pelottanut rahtuakaan mutta kaistaa vaihtaessa havaitsin ison Hondan taipumuksen etsiä uria, ja jokainen kaistanvaihto ohituksessa aiheutti lievän nytkähdyksen ohjaustangossa. Se vähän kutkutti. Lopulta maltoin mieleni, palasin kattonopeuden suojiin. Jos jäisin ylinopeudesta kiinni, poliisi ei uskoisi Hondaani kevytmoottoripyöräksi. Pahvit odottivat omaa uusimistaan.



Honda teki keväästä täydellisen. Saatoin toteuttaa jopa levyautomaatista iskostuneet fantasiat paitsi, ettei 450-kuutioinen sentään kulkenut kahta sataa. Toisaalta, eivät sellaista vauhtia porhaltaneet ambulanssitkaan motarilla. Honda kumminkin rikkoutui. Kesäduunisuunnitelma toteutui silti täsmällisesti. Huhkin kolme kuukautta tehtaassa. Pyörän korjaus taas edistyi hitaasti. Onneksi autoasentaja-opastajani saapui taas epäitsekkäästi apuun. Kulutimme tunnin, pari moottorin purkamiseen silloin kuin häneltä aikaa työhön löyti. "Ostaisitpa kerrankin prätkän, jota ei tarvitsisi heti korjata", kaveri huikkasi työn lomassa. Painoin viisauden mieleeni. Avainlause onnellisemmalle tulevaisuudelle. Syksyllä ylpeyteni oli taas kasattu. Mutta kortin vaihtoon en päässyt koko kesänä menopelittä. Näin punaisen laatan riesa jäi odottamaan ratkaisua seuraavaan kevääseen.



Levähdys 66-valtatien varrella Ruoveden suunnassa.Sini ottaa rennosti



Pääsiäinen toi lyhyen takatalven. Se ei menohaluja haitannut. Nopea koeajo hankien keskellä paljasti Hondan täysin ennalleen palautetun iskukyvyn, olipa se jopa entistä terävämpi vaihdettuamme epäonniseen pyttyyn männän ja myös ehjänä säilyneeseen mäntään uudet männänrenkaat. Sylinteriputket hoonautettiin. Kortinkin suhteen tapahtui edistystä. Selvitin kirjallisen tentin ja sain harjoitteluvan, ja valkoisen kolmion lokasuojan päälle. Lupaan sisältyi pieniä ehtoja, rajoitettu nopeus ja rajattu harjoitteluseutu. Lujaa en ajanutkaan uusien osien takia. Aluetta hieman avarsin. Päräytin Orivedelle ja läksimme Sinin kanssa kiertämään pitkin keväistä Suomea. Rengasmatkamme koleassa kevätsäässä onnistui hyvin. Lapualla tosin olimme ajaa ratsiaan, mutta avulias paikallinen motoristi vinkkasi meille kyttäyspaikan ja opasti kiertolenkin. Päästyämme virkavallasta eroon kone yskähti ja sammui. "Tähänkö kumminkin jäätiin", huokaisin takapenkin suuntaan. Hetken perästä älysin kääntää hanan varatankille.



Matka jatkui. Kolea kevät vaihtui lopulta lämpimäksi alkukesäksi ...


Kirjoittaja v. 1977 kuosissaan



Sportti luotiin Hondan tehtailla jo 1960-luvulla. Sen kiihtyvyyttä pidettiin melkoisena (0-100 km/h 5,3 sek ja "varttimaili" eli 400 m taittui ajassa 13,0 sek). Pyörän on väitetty olleen Suomessa 1960-luvun kovin menijä ennen Kawasakin merkkitasoitusta ja ohitusta. Muistini ei voi kullata kuviaan näin, kun dokumentitkin viittaavat samaan suuntaan.  Kyseessä on epäilemättä 1960-luvun loppupuolen paatunut teiden ja tiellä liikkuneiden kurmuuttaja. Se, että maantietä pöllysi takapyörällä helposti, tuli ajajalle nopeasti selväksi. Edes tuuttini eivät kuopineet uraa yhtä herkästi pikkutuutista puhumatta. Vuosikymmenen vaihteen tienoilla 60 luvun mallia muutettiin vähin erin muovaamalla ulkonäköä ja uudistamalla lopuksi etujarrua.  Etujarrun toteutus levynä on ollut huomattava parannus. 

Tankki muistuttaa muodoltaan Tuuttia ja 70-luvulta on jäänyt mieleeni, että tankit olisivat itse asiassa samoja, mutta saatan erehtyä. Hondan lokasuojat ovat  tietysti metallista ja varustukseen kuuluu sähköstartti. Mittaristosta löytyvät erilliset pöntöt nopeudelle ja kierrosluvulle. Merkkivalot ovat mittareiden sisällä öljynpaineelle, vapaavaihteelle, vilkulle ja kaukovalolle. Ajokilometrien lisäksi kuljettaja voi seurata trippimittarista kuinka pitkälle polttoaine todennäköisesti riittää. Riittävyys ei ollut ongelma ja palvelevia huoltoasemiakin oli 1970-luvulla runsaasti. Nokkaketjua pyörittää kaksi nokka-akselia. Mainos muistuttaa miten tässä pyörässä käytettiin ensimmäisenä kahta nokka-akselia. Muissa seitsemänkymmentäluvun moottoripyörämalleissaan Honda ei  kahta akselia sittemmin käyttänyt. Venttiilikoneisto on toteutettu perinteisenä neliventtiilisenä järjestelmänä (kaksi venttiiliä sylinteriä kohden). 

Muut tekniset tiedot: Poraus/isku= 70mm x 57.8. Puristus: 9.0:1.Normitehoa ja -vääntöä "sportti-Hondasta" löytyy 45 hv/ 9000 rpm (39,2 Nm/7000 rpm). Huippunopeudeksi on luvattu  185 km/h vuoden 1971 mainoksessa. Itse en sellaiseen omallani päässyt ja moottoritellä pyöräni ei tuntunut muutenkaan aina tarpeeksi vakaalta. Nopeuden osalta 140 km/h sujui kumminkin vielä kipuilematta.  Korkein huippunopeus taidetaan räyhähengellä saada karhaamalla nelosvaihteella kierrokset punaisen tuntumaan ennen vaihtamista viitoselle. Vastapainoksi menohaluille voi kuljettaja myös körötellä.  Moottori vetää kunnolla viitosvaihteella jo 70 km/h nopeudessa. Nelipuolikas  painaa tankattuna, öljyt ja työkalut sisuksissaan, parin sadan kilon verran. Alle viisisatanen (tarkasti sanottuna 444 kuutiota) ilmajäähdytteinen moottori on edelleen varsin "sotaisa" laite verrattuna moneen suureen mutta raskaaseen nykyajan custom-moottoripyörään. Sillä  jättää maantiellä taakseen myös virittämättömän oikean sportsterin, liki puolta kookkaaman H-D 883:n.  Harrikalle (883) on mitattu 400 m ajalle 15,8 ja sen huippunopeudeksi on kerrottu 169 km/h (Bike, Teemanumero 1, 2009).

Sitten pienet, jo sivutut huonot puolet: Oman yksilöni mäntä leikkasi kiinni ja erään tuttavan sportsterista hajosi vaihde.Tosin murenivat monet muutkin prätkät ajajilla käsiin siihen aikaan. Vain miehet olivat rautaa.


Äijällä rautaa jo ruosteessa ja nuoruus mielessä (Mustalahti 2012)













Teksti ja kuvat: Deneb

(Vanhat valokuvat on otettu Zenit B-kameralla, objektiivi 52 mm Helios, skannaus paperikuvasta tai negatiivista)
 (Jutun muokkaukset 18.12.-11 ja 13.12.2013, 23.2.2019)

Mallit: Vesipyssy - prätkämilitantin perustyökalu


Vajaatahtinen Suzuki GT 750 eli ”Vesipyssy” oli  Timpan juhlaostos A.D. 1975. Sitä koeajanut Tatta marssi sisälle hammastikku suussa pyörien, silmät säteillen ja toitotti: ”Voi pojat! Ero viissatasen ja Vesipyssyn välillä on kuin piikin ja viissatasen!” Tatta taas oli Honda 500 Fourin omistaja, tiesi mistä puhui. Kiirehdimme pihalle hämmästelemään suurta, kromikuorrutettua peliä, joka napsui jäähtyessään perhanan kutsuvasti. Neljä pakoputkea sädehtivät tuutin lailla. Erikoisin oli sittenkin Suzukin pieni mittari paneelin keskellä. Se mittasi jäähdytysveden lämpötilaa. Vesijäähdytys moottoripyörässä oli 1970-luvun puolivälissä vedenpitävä kiinnostuksen lähde.


Timppa ei ollut pihi pyörästään. Linnanmäen autiolla parkkiksella kiihdytin itsekin Vesipyssyä. Ymmärsin Tattaa. Kun kierrokset nousivat yli 5000 lukeman, taipui silloisen höyhensarjalaisen hyppysissä tanko. Pyörään jo kuuluivat kromatuilla suojaraudoilla varustetut valkoiset takalaukut sekä kaatumaraudat takana ja edessä. Timppa hommasi seuraavaksi jauhesammuttimen ja stereot. Kypäröihin hän askarteli kuulokkeet purkamalla pari sankamallia. Niin ajaja kuin kyytiläinen saivat nauttia stadin liikennemelulta rauhassa väännön ja hyvän kiihtyvyyden ohella Hurriganesista.




Foto: Internet


Foto: Internet

Seuraavina vuosina eivät vesipyssyt koskaan lojuneet vaihtohalleissa. Näin oman yksilöni hankinta siirtyi kesään 1984. Se ei ollut näyttelykappale Timpan prätkän lailla. Siitä ei löytynyt stereoitakaan. Suzukia itseään oli soiteltu 11 vuotta kovemmalla kädellä ja korea kullankeltainen maali oli vaihtunut kotikutoiseen sinisävyyn. Ajetuista kilometreistä ei ollut perillä kukaan. Ei löytynyt nopeusmittarista vaijeriakaan. Vesimittarikin uinui. Sain kumminkin tilaamani. Mittarit tulivat kuntoon helposti eikä pyörästä enempää vikoja paljastunut. Kun kesti maalauksen särmän, ei GT muuten ärsyttänyt.









Vesipyssy pysyi kaverinani seitsemän kesää (1984 - 1991). Sinä aikana maalasin itse punavärin pintaan, vaihdoin renkaita, säädätin latauksen jännitteen, verhoilutin satulan ja vaihdatin kärjet. Ei jättänyt ”konepistooli” tielle, ei äksyillyt käynnistettäessä, ei ollut bensajuoppo eikä kiristänyt pinnaa korkeilla käyntikierroksillaan. Röpötti vain kattilan tavoin.
Deneb

Mallit: Rosvoritari, Suzuki GSF 1200 Bandid


(Foto: Internet)



Se voima, yksinkertaisuus ja toimintavarmuus, jota 1970-luvulla arvostettiin Hondan suurissa nelisylinterisissä pyörissä, huipennettiin GSF-Suzukiin, jonka 1157 cc moottori on selvästi voimakkaampi (96,5 hv/7.500 rpm) ja vääntävämpi (91 Nm/6.500 rpm) kuin esim. kelpo ”Tuutin” kone. Bandit ei ole ylivirittämisellä piinattu peli. Päinvastoin. ”Bandiitti” on viritysaihiona kuulemma erinomainen. Siitä voi nimittän saada paljon lisätehoa ilman konerikon vaaraa. Puristussuhde on vakiokunnossa 9,5:1. Bandit polveutuu jo v. 1986 esitellystä, sporttisesta GSX -R 1100 mallista. Kaikkein varhaisin Suzukin ilmajäähdytteinen, kahdella nokka-akselilla varustettu rivinelonen, GS 750, tuotiin markkinoille 1977. Kehittelyaikaa on ollut mukavasti.





Foto: Internet


Ilmajäähdytyksen tukeminen öljyjäähdytyksellä on ollut vuosien saatossa toimiva ratkaisu. Yamahakin on valmistanut hienoja, vanhaan ja luotettavaksi tunnettuun FJ 1200-malliin pohjautuneita suuria moottoripyöriä. Honda puolestaan rupesi valmistamaan 750-mallista omaa retropyöräänsä. Niissäkin käytetään muistaakseni öljynjäähdyttimiä, mutta vain Suzuki on kehittänyt rivikoneidensa jäähdytyksen näin pitkälle. Joskus ”ripamoottorit” kärsivät kuumentuessaan tehohävikistä. Etenkin rivimoottorin kaksi sisintä sylinteriä ovat jäähtymistä ajatellen tukalassa paikassa keulan katveessa. Banditilla luonnistuvat pahimmatkin hellekelit rauhassa, mutta ruuhkamatelu kaupungissa voi nostaa öljyn lämpötilan korkealle. Eivät Banditit kumminkaan koskaan jonoihin vallan ”sula”. Valtatienopeuksilla kone vähän värisee rivinelosten tuttuun tapaan, mutta vauhdin noustessa kaikki karkeus katoaa. Moottoritiellä Bandit matkaa juohevasti. Nestetoiminen kytkin on puolestaan aika kevyt käyttää ja kytkinkahva on säädettävissä.



Mallissa käytetään kaasuttimia ja ruuvisäätöisiä venttiileitä. Tulpat voi vaihtaa tankkia siirtämättä. Työkaluille on varattu potero ”pyrstöstä”. Mukaan mahtuu runsas kourallinen apuvälineitä, patterilamppu, kenties ”Iisakki Järvenpää”, kommandopipo ja varapoltin päälle. Venttiilit tarvitsevat säätöä 12 000 km:n välein. Ellei työtä osaa itse tehdä, sen voi teettää lähes missä tahansa huoltamossa. Banditin korjailu ja säätö on mekaanikoille pelkkää perustyötä. Uusin malli, 1250-kuutioinen vesijäähdytteinen Bandit on monimutkaisempi huoltaa, mutta prikoilla hoidettavan venttiilisäädön huoltoväli on samalla kaksinkertaistunut.




Suviranta 2010



Bandit on helppo hallita joskaan jousitus ja runko eivät ole parasta tasoa, mutta ei kysymys ole kehnostakaan jäljestä. Takajousesta voi säätää esijännityksen ja paluuvaimennuksen ja etujousista esijännityksen. Vesijäähdytteisessä mallissa on runkoputkia vahvistettu. Tällä rungon jäykkyysominaisuuksia kerrotaan parannetun 10 % aikaisempaan 1200-malliin verrattuna. Kapeilla mutkateillä Banditilla ei pysytä suurten matkaenduroiden kelkassa, mutta ajaminen on näinkin sutjakkaa. Kaksi nelimäntäistä, 310 mm levyjarrua edessä ja yksi yksimäntäinen, 240 mm levy takana toimivat hyvin yhteen. Takajarru ei lukkiudu, ei ainakaan omassani helpolla. Etujarru pureutuu yllätyksittä; jarrutuntuma ei ole silti yhtä herkkä kuin vaikkapa BMW:ssä mutta kelvollinen kumminkin. Kate suojaa nipin napin ylävartalon. Hellesäällä tuuli sitten viilentää mukavasti. Pyörän käyttäytymisessä ei tapahdu vauhdin kasvaessa merkittävää muutosta. Nimestään huolimatta ”Rosvo” pysyy hyvin kurissa. Tukevaan pyörään pystyy asentamaan huoletta kolmen laukun sarjan. Tankkiin voi kiinnittää magneettilaukun. Bensiinikulutuksen saa matka-ajossa laskemaan reilusti alle kuuden litran. Tankki vetää 20 litraa polttoainetta. Kulutusta voi seurata tarkasta mittarista. Kyytiläiselle takapenkki tarjoaa riittävästi tilaa mutta polvikulma on jyrkän puoleinen pitkiä taipaleita ajatellen. Ajajalla on vain vähän parempi jalka-asento. Kuljettajan istuinta voi viimeisessä 1200-mallissa nostaa noin 10 mm. Kylmillä ilmoilla ajaja voi kaivata suurten reissupyörien muhkeita katteita. Kädetkään eivät ole tuulensuojassa. Parkkipaikoilla taas Suzukin tuuppaa kevyesti keskiseisontatuelle ja peruuttaa normaalijalkainen mies ja moni nainen. Prätkä ei ole kumminkaan vallan ilmavan kevyt niin kuin Ducati. Noin 219 kg painavan moottoripyörän liikuttelu vaatii aina huolellisuutta. Bandit on toisaalta myös madallutettavissa nelisen senttiä. Se tapahtuu vaihdattamalla ns. koiranluut ja säädättämällä vastaavasti keulaa. Säätö toteutetaan etuteleskooppien kiinnityskohtaa muuttamalla.





Suviranta 2013


Suzukin ajovalot hoitavat tehtävänsä. Katteellisessa mallissa käytetään lähi- ja kaukovaloille omaa poltinta. Kaukovalovalinnassa molemmat palavat, mutta valoteho ei ole silti erinomainen. Ehkäpä heikointa Banditissa ovat vilkut. Ne kyllä toimivat kunnolla mutta näyttävät ämpärimuovilta ja myös ovat ohutta materiaalia. Vilkkujen muotoilukin on niin ja näin. Vaikea on löytää tekniikasta taakse jättämieni kahden ajokauden jälkeen muuta arvosteltavaa. Ilmansuodattimen vaihto tosin saisi vaatia vähemmän sorminäppäryyttä. Suzuki kysyy tässä enemmän näpräämistä ja rasittavaa kyykistelyä kuin esimerkiksi Caponord, mutta toisaalta öljynvaihto on melkein yksinkertaisempaa kuin kaurapuuron kokkaus.





Räyskälä 2010


Iso Bandit on edullinen ostaa uutena ja varsin halpa käytettynä. Jo muutamalla tuhannella eurolla voi saada alleen aidon prätkän. Painoonsa nähden ja suomalaisia maanteitä ajatellen Suzuki on enemmän kuin riittävän tehokas ja vääntävä. Eri vuosimallien kesken ei ole käyttöä koskevia olennaisia eroja. Moottori on tämän Suzukin ydinasia.



Teksti ja kuvat: Deneb ellei toisin mainita
Kuvat Suvirannasta ja Hämeenlinnasta





Lisätietoja: