Drifteri Pohjanmaan poikana, juuri pestynä ja vahattuna. Etelä-Pohjanmaalla on paljon hyviä mutkateitä ja pohjalaiset itse ovat vähän kuin Suomen intiaaneja.
Omalla vm. 1999 Drifterilläni ajo aloitetaan kumarruksella ”tatamin hengille”. Virtalukko löytyy 1970-luvun vakiopaikalta polttoainetankin vasemmalta puolelta. Sitä käännettäessä kantautuu surahdus merkiksi polttoainepumpun toiminnasta. Drifterissä on EFI 2x 36 mm läppärungoilla. Jotain vanhaakin löytyy, (aika tarpeeton) nuppirikastin. Myös BMW K100 malleista tavataan ”ryyppyvipu” polttoaineen suihkutusjärjestelmästä huolimatta. Kone käynnistyy helposti ja sytkytys tasaantuu nopeasti. Vesijäähdytteisen V2-moottorin käyntiääni on hillitty kuin perijapanilainen itse. Pitkästä pakoputkesta purkautuu vain matala pörötys. Rikastinnupin voi sulkea varsin pian kesäkelillä. Moottorin alakierrosten ”hengitystä” on helpotettu neljällä venttiilillä ja kahdella sytytystulpalla. Venttiilivälys säätyy hydraulisesti Mersun ja Harrikan tapaan. Kun voimasiirto tapahtuu kardaanin välityksellä, ei inkkarin huolto omistajalleen suuria menoeriä tuota.
Kawasakia kääntelee leveästä ohjaustangosta yllättävän helposti eikä +300 kilon paino tunnu parkkipaikan jalkatyöskentelyssä. Painopiste on alhaalla. Drifterissä on leveät, saranoidut astinlaudat, joihin ainakin keskimittainen, vähän pitkäjalkaisempi mies luontevasti yltää. Vaihdetta kytkettäessä kolahtaa miehekkäästi ja "intiaani" ponkaisee liikkeelle nykäyksen saattelemana. Kansiventtiilikonetta etäisesti muistuttava moottori ei ole silti äksy, kaikkea muuta, mutta 1 470 cc V2-kone kumminkin käy ykkösellä toki eri tavoin kuin nelisylinteriset rivikoneet. Intiaani ohjautuu yllättävän herkästi ja vetää niin sitkeästi, että suurimman eli viitosvaihteen voi kytkeä varhaisessa vaiheessa. Veto on tuolloin hitusen laiskaa, mutta tämän ymmärtää. Välitykset ovat pitkät. V2-motti ei rankaise pienillä kierroksilla ajajaa Aprilian tai Ducatin potkuin ja tärinöin. Väännön huipuksi on kerrottu 112 Nm/ 3000 k/min. Kallistusvarat riittävät tällaisen moottoripyörän tarpeisiin. Intiaanille on taattu 65 hv viiden tonnin kierroksen pinnassa. Onko näin? Yläkierroksilla intiaanin sotahuudot tuntuvat aavistuksen tukehtuvan. Ehkäpä esimerkiksi pakoputken vaihdoksella ja ruiskun säädöillä saadaan prätkään hönkäistyä sotapolun henki. Pääsääntöisesti Drifteriä voi viritellä samalla tavoin kuin muitakin Vulcan 1500- ratsuja. Maantiellä Drifteristä on vaikea löytää pahaa sanottavaa, vaikka se customi on. Jos mies ei itsepintaisesti halua ajaa maanteillämme jatkuvasti nopeusrajoituksia reilusti rikkoen, lipoa kurvit ja sukeltaa kamikaze-ohituksiin, ainakin tämä customi passaa entiselle hurjastelijallekin.
Vehoniemi on mootoripyöräilijälle kuin keidas. Äijän rinnassa on tallella muisto pitkäaikaisesta BMW-rakkaussuhteesta vanhaan mutta kuumaveriseen K-kaunottareen (2012).
Customien jarrut ovat usein "mielenkiintoisia" käyttää. Intiaanikin on varustettu vain yhdellä 300 mm levyllä ja 2-mäntäisellä satulalla ja takana pyörii 270 mm kiekko, johon tarraa 1-mäntäinen satula. Jarrut riittävät nipin napin Drifteriin, jolla luonnollinen ajovauhti pysyttelee 90 – 110 km/h tuntumassa. Etujarrun lukkiutumista ei tarvitse jäykkäkouraisimmankaan miehen pelätä. Intiaani on erittäin hauska ja vielä aika vakaa cruisailupyörä mutkateille ja yleensä kiireettömille ajoille. Se on persoonallinen ja harvinainen ajokki jo sellaisenaan. Drifterin omistaja ei voi kumminkaan käyttää mitä tahansa lisävarusteita. Donnan selkänoja on tilattava Saksasta asti (esim. Storm). Valmistajan satuloita on löytynyt sooloajoon ja kaksin matkaamiseen. Komeat lokasuojat eivät ole pellistä. Onneksi. Näin painosta on saatu tingittyä.
Moottoripyörä on todella helppo huoltaa. Ilmansuodattimeen ja tulppiin pääsee helposti käsiksi, akku on satulan alla muutaman ruuvin takana, hihnaa tai kettinkiä ei tarvitse uusia. "Kepin" öljyt vaihdetaan muutaman kymmenen tuhannen kilometrin välein. Vaihdettaessa eturengasta ei suurta lokasuojaa tarvitse ottaa irti; lokari on varustettu pienellä luukulla, josta saa jarrusatulan ruuvattua levyn päältä pois. Tämän jälkeen pyörän saa nopeasti irti. Drifterissä on pinnavanne eli renkaat kätkevät alleen myös sisäkumit. Plussaa se, että "jokamies" kiepauttaa rengasraudoilla tarvittaessan renkaan vanteelta reissunkin aikana. Ilmanpaineita lisättäessä suuret lokasuojat aiheuttavat taas hieman enemmän vaivaa. Öljynvaihdossa matala maakorkeus ja ö-suodattimen sijainti moottorin takaosassa, lähellä takarengasta, jonkin verran hankaloittavat toimenpiteitä. Öljyn kanssa saa olla tarkka, ettei ylitäytä. Kone saattaa "hikoilla" ylimääräistä öljyä ulos vaikkapa venttiilikopan tiivisteestä. Normaalit kulutusosat ovat edullisia. Drifteri ei kärsi ainakaan samassa määrien varhaisempien Vulcanien "lastentaudeista". Kytkin voi tosin olla myös "Joutomiehen" heikko kohta, mutta itselläni se on toistaiseksi kestänyt. Iso V-kone vaatii tietysti erityisen paljon kytkimeltä.
Kone käynnistyy helposti. Täytyy vain muistaa, että konetta pitää käyttää niin kylmänä kuin kuumana jokunen minuutti ennen ajoon lähtöä. Vesijäähdytys ei ole Indianin vanhan tyylin mukainen ratkaisu, mutta se on järkivalinta erityisesti takimmaisen sylinterin jäähdytystä ajatellen. Tasalämpöinen moottori myös kestää kauemmin kuin ilmajäähdytteinen, jos koneet ovat muuten laadultaan yhtä hyvät ja niillä ajetaan suunnilleen samalla tavoin - mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö hyvä ilmakone kestä todella suuria kilometrimääriä. Nestejäähdytys vain normaalisti petraa siitäkin rajasta hieman pidemmälle.
Moottoria voi vedättää kuin liberaalipoliitikkoa, mutta vedätys ei ole koskaan suurelle V2-koneelle, erityisesti voimansiirrolle, hyväksi, jos nyt on muillekaan pärrille. Kolmosella vaihtaa neloselle luonnollisella ahterituntumalla kahdeksassa kympissä. Nelosella ajelee 70 - 90 km/h ja pitkän viitosen tämä kuski polkaisee alle tavallisesti vasta valtatievauhdissa. "Nopeissa" ohituksissa kolmonen venyy yli satasen ja nelonen jatkaa siitä tuonne +120 km/h tuntumaan ilman säälin herättämistä. Herrasmies ei tällaista "kuljinta" nimittäin silmät kostumatta revittele. Ja onhan vielä niin, että ne "nopeat ohitukset" ovat merkitykseltään sidotut kokemushorisonttiin. Juuri mikään ei ole suhteellisempi ja riidanalaisempi käsite kuin "nopea ohitus".
Moottori tärinät ovat vaisut. Vaihdelaatikko sentään kolahtaa eikä nopea vaihtaminen tule ajajalle ensimmäiseksi mieleen. Vaihdetta tähtäillään ja laukauksesta nautiskellaan.
Jokainen nyt omaansa kehuu mutta elämäntapantiaani on hyvä prätkä. Se sopii esimerkiksi miehille, jotka tuntevat lukeutuvansa viimeisiin mohikaaneihin pipaa virkkaavien, sukupuolineutraalien ”ihanaa, ihanaa”- miesten uudessa ”uljaassa” maailmassa. Drifteri tuntuu käsissä myös todella tukevalta, ilman tuulisuojia rehellisen spartalaiselta prätkältä, ja siitä ei löydy ensimmäistäkään nestekidenäyttöä. Nopeusmittaria pyörittää vaijeri. Bensan määrää punnitsee klassinen viisarimittari. Ajaessa on jatkuvasti perillä nopeudesta, välimatkoista ja bensatilanteesta. Jos kaipaa tämän lisäksi supertouringin glamouria, mikään ei estä sitaisemasta rannekelloa ja SA-marssikompassia ohjaustankoon. Näillä eväin ajaa terveselkäinen sälli tai - bikerukko Drifterillä kaikkialle sinne minne "pakettimoottoripyörälläkin".
Sotamaalaus pärstään, baanalle sulat, letti hulmuten. Mutta, mutta - pitkät matkat eivät itselläni kumminkaan taitu yhtä vaivattomasti kuin edellisillä moottoripyörilläni. Kun paikat väsyvät ja ruoto jäykistyy uhkaavalla tavalla, Drifterin omistajaa lohduttavat mahtava ajofiilis, niukka bensankulutus ja halpa muu ylläpito. Iso moottoripyörä on myös tukeva ajaa raskaassakin lastissa.
Moottoripyörä on todella helppo huoltaa. Ilmansuodattimeen ja tulppiin pääsee helposti käsiksi, akku on satulan alla muutaman ruuvin takana, hihnaa tai kettinkiä ei tarvitse uusia. "Kepin" öljyt vaihdetaan muutaman kymmenen tuhannen kilometrin välein. Vaihdettaessa eturengasta ei suurta lokasuojaa tarvitse ottaa irti; lokari on varustettu pienellä luukulla, josta saa jarrusatulan ruuvattua levyn päältä pois. Tämän jälkeen pyörän saa nopeasti irti. Drifterissä on pinnavanne eli renkaat kätkevät alleen myös sisäkumit. Plussaa se, että "jokamies" kiepauttaa rengasraudoilla tarvittaessan renkaan vanteelta reissunkin aikana. Ilmanpaineita lisättäessä suuret lokasuojat aiheuttavat taas hieman enemmän vaivaa. Öljynvaihdossa matala maakorkeus ja ö-suodattimen sijainti moottorin takaosassa, lähellä takarengasta, jonkin verran hankaloittavat toimenpiteitä. Öljyn kanssa saa olla tarkka, ettei ylitäytä. Kone saattaa "hikoilla" ylimääräistä öljyä ulos vaikkapa venttiilikopan tiivisteestä. Normaalit kulutusosat ovat edullisia. Drifteri ei kärsi ainakaan samassa määrien varhaisempien Vulcanien "lastentaudeista". Kytkin voi tosin olla myös "Joutomiehen" heikko kohta, mutta itselläni se on toistaiseksi kestänyt. Iso V-kone vaatii tietysti erityisen paljon kytkimeltä.
Kone käynnistyy helposti. Täytyy vain muistaa, että konetta pitää käyttää niin kylmänä kuin kuumana jokunen minuutti ennen ajoon lähtöä. Vesijäähdytys ei ole Indianin vanhan tyylin mukainen ratkaisu, mutta se on järkivalinta erityisesti takimmaisen sylinterin jäähdytystä ajatellen. Tasalämpöinen moottori myös kestää kauemmin kuin ilmajäähdytteinen, jos koneet ovat muuten laadultaan yhtä hyvät ja niillä ajetaan suunnilleen samalla tavoin - mutta tämä ei tarkoita sitä etteikö hyvä ilmakone kestä todella suuria kilometrimääriä. Nestejäähdytys vain normaalisti petraa siitäkin rajasta hieman pidemmälle.
Moottoria voi vedättää kuin liberaalipoliitikkoa, mutta vedätys ei ole koskaan suurelle V2-koneelle, erityisesti voimansiirrolle, hyväksi, jos nyt on muillekaan pärrille. Kolmosella vaihtaa neloselle luonnollisella ahterituntumalla kahdeksassa kympissä. Nelosella ajelee 70 - 90 km/h ja pitkän viitosen tämä kuski polkaisee alle tavallisesti vasta valtatievauhdissa. "Nopeissa" ohituksissa kolmonen venyy yli satasen ja nelonen jatkaa siitä tuonne +120 km/h tuntumaan ilman säälin herättämistä. Herrasmies ei tällaista "kuljinta" nimittäin silmät kostumatta revittele. Ja onhan vielä niin, että ne "nopeat ohitukset" ovat merkitykseltään sidotut kokemushorisonttiin. Juuri mikään ei ole suhteellisempi ja riidanalaisempi käsite kuin "nopea ohitus".
Moottori tärinät ovat vaisut. Vaihdelaatikko sentään kolahtaa eikä nopea vaihtaminen tule ajajalle ensimmäiseksi mieleen. Vaihdetta tähtäillään ja laukauksesta nautiskellaan.
Jokainen nyt omaansa kehuu mutta elämäntapantiaani on hyvä prätkä. Se sopii esimerkiksi miehille, jotka tuntevat lukeutuvansa viimeisiin mohikaaneihin pipaa virkkaavien, sukupuolineutraalien ”ihanaa, ihanaa”- miesten uudessa ”uljaassa” maailmassa. Drifteri tuntuu käsissä myös todella tukevalta, ilman tuulisuojia rehellisen spartalaiselta prätkältä, ja siitä ei löydy ensimmäistäkään nestekidenäyttöä. Nopeusmittaria pyörittää vaijeri. Bensan määrää punnitsee klassinen viisarimittari. Ajaessa on jatkuvasti perillä nopeudesta, välimatkoista ja bensatilanteesta. Jos kaipaa tämän lisäksi supertouringin glamouria, mikään ei estä sitaisemasta rannekelloa ja SA-marssikompassia ohjaustankoon. Näillä eväin ajaa terveselkäinen sälli tai - bikerukko Drifterillä kaikkialle sinne minne "pakettimoottoripyörälläkin".
Sotamaalaus pärstään, baanalle sulat, letti hulmuten. Mutta, mutta - pitkät matkat eivät itselläni kumminkaan taitu yhtä vaivattomasti kuin edellisillä moottoripyörilläni. Kun paikat väsyvät ja ruoto jäykistyy uhkaavalla tavalla, Drifterin omistajaa lohduttavat mahtava ajofiilis, niukka bensankulutus ja halpa muu ylläpito. Iso moottoripyörä on myös tukeva ajaa raskaassakin lastissa.
Ajettu Ellivuoreen ...
Intikkaralliin
Intiaanikesän päivää pastattelemassa
Kesähelteellä ja tuulisilla säillä kattamaton ja "tuulilasiton" moottoripyörä on mainio peli, mutta yhtä hyvin sellaisella ajelee aina lumen tuloon asti. Olen usein lopettanut ajot vähän ennen ensilumia. Myöhäissyksyn ajo luonnistuu ilman ongelmia suojavaatetuksesta hyvin huolehtimalla. Jäälle tai lumelle customilla on varmaan aika paha lähteä.
DRIFTER YÖJALASSA
Oli lämmin loppukesän päivä, ja mikä parasta – päivää seurasi leuto yö. Kurvailin Drifterilläni Mansessa ja päädyin Lahdesjärven ABC-asemalle. Öinen Lahdesjärven asema on vilkas paikka. Huoltoasema on auki 24 h vuorokaudessa ja tarjoaa maistuvia munkkeja ja kahvia, ja sen rengaspainemittari on toimivaa lajia. ”Joutomiehen” keula ei käyttäytynyt kyllin napakasti ja arvelin sen johtuvan eturenkaan matalapaineesta. Parkkeerasin säädön jälkeen Kawan pitkän rivistön jatkeeksi. Se oli kaluston ainoa customi. Muilla ajajaa kyykytettiin tai vietiin mäkiä ja notkoja pitkin kura roiskuen. Bensa-aseman yösuharit olivat järjestään nuorta porukkaa. He harrastivat rakennettuja streetpyöriä, KTM-kalustoa, muoviluoteja ja osuipa katseeni myös MT-01 Jammuun - ja aivan kuin sen tankissa olisi pilkistäyt hirmuisesti pääkallo mutta en lähde näkemäni todenperäisyyttä vannomaan.
Joskus surraan prätkätouhun jäävän pian vain ikääntyvien harrastukseksi, mutta ainakin Mansessa suru on turha. Kahvi, sokerimunkki ja kerma vilkkaalla huoltosemalla lisäävät terveyttä yötuimaan: Jaksaa ajaa. Riittää virtaa, määrätyt ampeerit nuortuakin.
Taas 1470- kuutioinen moottori hommiin ja päin Vuoreksen asuinaluetta, joka rakennettiin jääräpäisesti Tampereen parhaille vapaille metsäpaikoille, jossa minäkin opettelin 20 vuotta aikaisemmin suunnistamaan. Drifterin keula tuntui taas jämäkältä. Iso customi on tarkka rengaspaineistaan, ainakin oma "joutomieheni" on. Porhaltaessani puoli tuntia aikaisemmin ohitustietä etupyörä käyttäytyi jo niin ryhdittömästi asfalttipaikkauksissa, että epäilin tasapainoaistini heikentyneen. "Levoton" custom on vallaton ajatus mutta tien päällä epämieluisa juttu, ainakin auton valokiiloissa edettäessä. Saatuaan ilmaa huoltsikalla sisuksiinsa eturenkaan käyttäytyminen parani kerta tussauksella. Mutkatie Vuoreksen halki oli jälleen hauska kokemus, kun liikennettäkään ei juuri ole, vain yksi TKL:n bussi jyristeli vastaan keltainen valotaulu välkehtien.
Ohittaessani erästä kerrostaloa, seurasi yökyöpeli ikkunasta prätkän menoa. Moottoripyörän päällä on kuskilla paljas olo. Ihminen liikkuu kuin riisuttuna tilassa ja ajassa. Etenkin elokuun lopun öinä hämärän tihentyessä nopeasti pimeydeksi syksyä eteillen. Drifterin valot ovat hyvät, keksin tien pimeimmissä kohdin. Lyhyet ovat OK ja pitkät kunnon esitys. Loistava lyhtyni sai pinkovan kissankin vauhdittavan kulkuaan selviytyäkseen ylityksestään ehjin tassuin. Kaarroin Hervantaan ja laskettelin kakkosella ison mäen Kaukajärven risteykseen asti. Etenin Ruskon suuntaan höylälastun kiharaa ja karkeasti paikattua tietä, joka tulisi johtamaan Kangasalle. Pysyn tarkkana eläinten vuoksi. Jänökään ei vain tien poikki nyt loikkinut. Mansen liepeillä yövalaistuksissa löytyy eroja. Jos Pirkkalan keskusta on kirkkaasti valaistu ja moderni city hienoine kirjastoineen, myöhäinen Kangasala ei ole mikään majakka. Nukumme jo, älkää häiritkö, selitti seutu. Ymmärsin yskän ja ison koneen aiheuttamat jytinät. Usean liikenneympyrän jälkeen seurasin jälleen Tampereen reittiä.
Kesäyön hämärtyessä pilkahtavat mittarivalot kotoisasti. Ei ihan "kodin kynttilät iltaisin" - tyyliin mutta sinne päin.
Leudot ilmamassat vaihtelivat viileämpien kanssa. Pikkutunteja lähestyttäessä lämpöä riitti vielä 17 astetta. Muistelin vanhoja pyöriäni. Kuvittelin pitäväni aina eniten vahvoista moottoreista ja nopeatempoisista valtatierupeamista. Tällä ensimmäisellä tehdascustomillani olen oppinut nauttimaan koneen väännöstä ja rennosta ajoasennosta. Vaihteet ovat pitkät kuin rajaseudun tiet. Lähdin kerran vahingossa liikkeelle kakkosvaihteella. Ja hyvin sujui. Kun tähän vääntö-vaihde- yhdistelmään lisätään bootsien lepuutus leveillä astinlaudoilla, on kokonaisuus aika verraton.
Koeajoin kerran ZZR 1200 Kawan. Ilahduin miten vakaa se oli ja kuinka vaivatonta sillä oli Töysä-Ähtäri maantiellä ohitella. Mutta kovat nopeudet suomalaisilla teillä eivät ole ainakaan pitkän päälle viisaita ratkaisuja ohittamaan maanittelevien autojen takia edes villin Etelä-Pohjanmaan teillä. Ja jotkut kaarat kuuluvat poliiseille, joiden valvontatekniikka kehittyy nopeammin kuin finni murrosikäisen leuassa. Drifteri on kunnon vahvakarminen, tukeva Kawa mutta se ei kilise eikä ampiaisen lailla surise eikä Hondan tavoin hyrise. Kuuluu vain: "Tupu, Hupu, Lupu ... Tupu, Hupu Lupu ... "
Kesäyö huoltoasemalla kuuman kahvikupin äärellä on eräs moottoripyöräilyn iloista. Levähdyspaikkana Oritupa
Koeajoin kerran ZZR 1200 Kawan. Ilahduin miten vakaa se oli ja kuinka vaivatonta sillä oli Töysä-Ähtäri maantiellä ohitella. Mutta kovat nopeudet suomalaisilla teillä eivät ole ainakaan pitkän päälle viisaita ratkaisuja ohittamaan maanittelevien autojen takia edes villin Etelä-Pohjanmaan teillä. Ja jotkut kaarat kuuluvat poliiseille, joiden valvontatekniikka kehittyy nopeammin kuin finni murrosikäisen leuassa. Drifteri on kunnon vahvakarminen, tukeva Kawa mutta se ei kilise eikä ampiaisen lailla surise eikä Hondan tavoin hyrise. Kuuluu vain: "Tupu, Hupu, Lupu ... Tupu, Hupu Lupu ... "
(2012/2015)
BSF/president
Varaosia, räjäytyskuvia:
(Uusi)
