sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Mallit: Honda CB 750 F1 Super Sport


  Foto: Internet









"Tuutin" menestys alkoi Tokion auto- ja moottoripyöränäyttelystä v. 1968. Tällöin esitelty suuri, nelitahtinen, tietenkin tehokas ja komea nelisylinterinen  CB-750 singahti komeettana taivaalle. Sinne se myös jäi yli vuosikymmeneksi muista komeetoista poiketen. Moottorin tehoksi uumoiltiin 70-80 pollen väliltä eikä varmistunut tehomäärä (67 hv) ollut sekään pettymys. Suomalaisille uusi superpyörä lanseerattiin Adlonin MP-näyttelyssä 10.-12.4.1970. Tätä ennen tuota kohupyörää sai kumminkin tarkastella Otto Brandtin liikkeessä. Pekka "Piepe" Jokinen Koronan jengistä poikkesi Tampereelta jo edellisenä syksynä pääkaupunkiin asti vain nähdäkseen kaksipyöräisen voimalaitoksen. Hän hankki keväällä Mansen ensimmäinen Honda CB-750 Fourin, jonka väitetään keränneen  tuoreeltaan 300 uteliasta Koronabaarin edustalle.  

Sporttista F1-mallia valmistettiin vuosina 1975 - 1976. Tehtaalta marssitettiin ulos kaiken kaikkiaan 44 000 pikku hävittäjäkonetta. Näkyvimmät erot perusmalliin olivat 4-1- pakoputki, levy takana, solakka tankki ja perän tylppä siiveke. Pyörät olivat pinnavanteiset niin kuin muissakin vanhemmissa tuuteissa. Moottori ja vaihteisto pysyivät isoissa tuuteissa pitkään kaikki samanlaisina, yksi kannen yläpuoleinen nokka-akseli, kaksi venttiiliä sylinteriä kohti ja kärjellinen sytytys.


F1 malliin oli  viritelty muutama heppa ylimääräistä tehoa osittain uuden pakoputkiston voimalla. Tämän mallin puristussuhteen on väitetty olleen perusmallia hieman korkeamman ja venttiilinajoitusta kerrotaan muutetun. Näin 4-1- putkisto ei selittäne yksin moottorin pirteyttä. Sportissa pitäisi olla myös hiukan pidempi akseliväli kuin vakiomallissa ja myös ohjausgeometriaa on rukattu. F1 käyttäytyykin vakaasti suurissa nopeuksissa. Meno rupeaa tuntumaan vasta 175 km/t jälkeen, mutta siitä pystyy vielä vauhtia kiristämään. Joskus kuulee murinoita ison Fourin ajo-ominaisuuksista. Itselläni oli ensin ko. F1 ja myöhemmin viimeinen Tuutti-mallin pyörä  ennen moottorin uudistamista eikä menossa ollut valittamista suurissakaan nopeuksissa. Erityisesti F1 tuntui todella hyvältä ajaa. Anttilan ja Saarnion tietoteos esittää, että v. 1975 maahamme tuotiin ainakin yksi keltainen Super Sportti. Myynti käynnistyi uudestaan v. 1977 moottoripyörän tappoveron lieventyessä normaaliksi moukaroinniksi. Itse varasin syksyllä 1977 vain 12.000 km taakseen jättäneen yksilön.

Foto: Internet

Seuraavaa kevättä odotettiin toden teolla eikä se tuottanut pettymystä ... Poikkesin tarkistamaan tehtaan pihalle lämpötilan. Huhtikuun alusta lähtien asteet olivat kääntyneet mukavaan nousuun. Kymmenen rajaa jo lähestyttiin. Taisi olla  12. päivä, kun pakkasin käsineet, kypärän, rotsin ja mustakeltaiset, nahkaiset crossihousut kassiin ja nousin viimeistä kertaa sinä keväänä HKL:n "karjankuljetusvaunun" kuskattavaksi. Töölöläisessä liikkeessä Ruusulankadulla odotti kuljettajaa yhtä innolla edellisestä syksystä asti toimettomana renkaisiinsa nojannut CB-750 F1. Tein osamaksukaupat myöhään syksyllä ja annoin vaihdossa pikkutuuttini. Koko talvi kului kutittavassa jännityksessä. Uusi moottoripyörämme odotti sopimuksen mukaan kellarihallissa akku säteillen virtaa, öljypinnat kohdallaan ja säihkyvin kaarin.  Minulla ei ollut muuta kokemusta isommista pyöristä kuin tyypit Suzuki GT-750 kaksitahtipelillä.  Vaikka Suzukin sai kiihtymään niin, että sormissa tuntui hienoisesti rekkitanko-otetta, tuutti oli oma lukunsa. "Iso Keltainen Tuutti Super Sport"  yllätti elämöinnillään, mutta riemu nousi vallan muusta kuin erittäin hiljaisesta pakoputkesta.





Ajoin Sinin kanssa kahdestaan yli 190 nopeuksia huolitta. Vain näkökenttä supistui mutta se taas johtui vauhdista eikä tekniikasta. Vietyäni Sportin Otto Brandtille huoltoon mekaanikko sanoi luovuttaessa: "Sulla taitaa olla Suomen nopein prätkä alla." Mietin epäluuloisena viittasiko hän Hondani sinertävään, revittelystä kielivään pakoputkikäyrästöön, ja kysyinkin oliko prätkä jollain tavalla kuritetun oloinen. Mies naurahti ja kertoi mallin ottaneen 220 km/t OB:n testipenkissä. 

F1 oli lisäksi kunnon matkakaveri hankittuamme siihen Jarmo Jämeriltä pitkän, kromatun tavaratelineen. Sporttipyörämme kuljetti juhtana kuuliaisesti kaksi matkustajaa, teltan, makuupussit ja muut nyssäkät sivulaukuitta Norjaa myöten. Ajoimme hellesäässä ja kaatosateessa 500 - 750 km päivässä. Super Sportin satula on pitkä ja sekä kuljettajan että matkustajan jalkakulma on loiva. Vain yhden kerran - pitkän sateessa likoamisen jälkeen - moottori käynnistyi täysin tavoilleen poikkeavalla tavalla: ensin yhdellä, kahdella pytyllä sytkytellen ja ylen hitaasti muut sylinterit työhön vetäen. Käynnistyspolkimeen ei tarvinnut matkan aikana turvautua. Viihdyimme erinomaisesti pyörän selässä pienen, valkoisen varttikatteen heppoisessa suojassa tuntureiden valtavuutta ihmetellen.

Vaihdatimme kesän kuluessa Hondaamme yhden ketju-ratas- paketin ja pyöräytin vanteelle uuden (sisäkumillisen) takarenkaan. Muuta se ei meiltä vaatinut koko kesänä normaaleiden huoltojen lisäksi. Ellei elämäntilanne olisi edellyttänyt sekä Siniltä että minulta alan ja ammatin vaihtoa, prätkä olisi saanut jäädä perheeseemme vaikka kuinka pitkäksi aikaa. 



Oma pyörä vesisateessa Norjan tiellä v. 1978, pysähdytty kuormaa oikomaaan ja syömään





Super Sport on hyvä prätkä niin matkailuun kuin - suoraan sanottuna - kaahaamiseen. Se ei lämpene menoon vain suurilla kierroksilla. Jo 3500 kierroksesta lähtien voimaa ja vääntöä on kunnolla mukana ja siitä kone kiertää vielä 9000 kierrokseen asti tarpeen vaatiessa  rivakasti. Ajamisen mukavuutta parantavat vielä tehokkaat jarrut. Edessä ei ole kuin yksi 296 mm jarrulevy mutta sen tehossa ei ollut mukisemista, ja takalevy oli vielä tiukempi pysäyttäjä. Sateella jarruteho sopivasti heikkeni kuten muistaakseni muillakin ajamillani 1970-luvun prätkillä.



Tekniikkaa:
- 736 cc - Poraus ja isku= 61x63mm - Puristus 9.2:1 - Kaasuttimet Keihin 4x28mm- Teho 69 hv/8000 rpm - Vääntö 59,8 Nm 7500 rpm - Kuivapaino 226 kg - Lukittava polttoainesäiliö 17 litraa


Lähteitä Anttila, Saarnio, Olli, "Japanilaiset moottoripyörät Suomessa 1960-1975", Alfamer Oy (2009) 






Deneb

Kamera kiertää: Norjassa Tuutilla 1978

Teksti: Sini



 
Emme olleet koskaan käyneet Norjassa. Tunturien ja vuonojen maa kiinnosti. Matka olisi pitkä moottoripyörällä, mutta pyörämme oli suuri ja komea: keltainen Honda Super Sport. Sen kyydissä istui korkealla ja meni lujaa. Tavaralaukkuja meillä ei ollut, mutta sidoimme teltan, makuupussit ym. tavaratelineeseen niin hyvin kuin taisimme. Matkasimme Pohjois-Suomen kautta, koska teimme keikan sukulaisten luokse. Haaparannasta käännyimme etelään päin, ja Sundsvallista ajoimme Ruotsin halki viehättävää tietä kohti Norjan rajaa. Mitä lähemmäksi Norjaa tulimme, sitä enemmän myös Ruotsin puolella näkyi korkeita vuoria. Totesimme, että myös Ruotsi on kaunis maa.

Sade yllätti lähdettyämme Ruotsin Lyckselestä. Ajoimme urhoollisesti eteenpäin ja odotimme löytävämme majapaikan. Kun sade jatkui emmekä löytäneet leirintäaluetta, palasimme läpimärkinä takaisin Lyckseleen. Kaksi yötä kuivattelimme nahkapukujamme mökin sähkölevyt täysillä paahtaen. Etsimme huoltoasemalta sadeasuja, jotka hyväuskoisesti olimme jättäneet hankkimatta ennen matkaa. Milloin kesälomamatkalla selviäisi kastumatta? Ei milloinkaan! Moottoripyöräilijän sadevarusteita ei tietenkään löytynyt eikä edes tavallisia sadeasuja. Päädyimme ostamaan ainoat tarjotut: kalastajien sadetakit ja -housut. Suojasivat ne ainakin sateelta, vaikka näytimmekin kummituksilta. Kun olimme varustautuneet sadetta vastaan, aurinkokin alkoi taas paistaa. Tulimme Norjan puolelle Mo i ranaan, jolle mieheni antoi nimen ”Lehmä rannalla”. Jossain vaiheessa kuulin ajaessamme kummaa kilinää takaapäin. Pysähdyimme, ja kilinän syy paljastui: telttakepit ym. kamoja oli putoillut huonosti sitomastani tavarakasasta. Kauempana seisoi mies, joka heilutti nahkatakkiani. Nolona keräilin pudonneet tavarat, ja mieheni ei sanallakaan moittinut minua.



  Kotona Helsingissä






    Vielä Suomessa, Keski-Pohjanmaa






                Honda CB-750 Four F1 matkahyntteissään Norjan tiellä




Norjan puolella yövyttiin leirintäalueella



Välillä lossin kyydissä




                                   Nestejäähdytteinen kuski


Yövyimme kauniissa laaksossa vuorten keskellä. Kauempana näimme vesiputouksen syöksyvän alas rinnettä. Saatuamme tavaramme mökkiin lähdimme kävellen etsimään vesiputousta, mutta totesimme sen olevan liian kaukana. Mieheni otti valokuvia, ja muistoksi laaksosta jäi komea Tuuttimme viehättävän mökin edustalla. Jatkoimme matkaa kohti Pohjois-Norjaa. Ylitimme vuonon lautalla, ajoimme huimaavien vuorten välissä ja sukelsimme tunneleihin. Maisemat olivat tyystin toisenlaiset kuin koti-Suomessa: vuoret kohosivat joka puolella kuin uhkaavat jättiläiset. Pilvet kiersivät huippuja antaen vuorista mystisen vaikutelman. Luotettava Super Sportti kuljetti meidät turvallisesti ja nopeasti Narvikiin. Ihailimme yötöntä yötä ja kävelimme tietä pitkin lammaslauman kanssa. Pienet karitsat söivät innokkaasti ruohoa huoltoaseman pihalta. Upeat vuoret heijastuivat peilikuvana veden pinnasta.




Eväshetki




Viimeisellä etapilla. Ajoa läpi yön, alas laaksoihin ja ylitse vuorille.






Matka jatkui, ja mitä lähemmäs pohjoista tulimme, sitä talvisemmilta maisemat vaikuttivat. Ajoimme parikymmentä kilometriä lumen ja jään keskellä. Pyörä kulki yskähtelemättä ja vauhdikkaasti. Kaukana edessäpäin siinsivät korkeiden vuorien kimaltavat lumirinteet. Pohjoiselle Jäämerelle emme halunneet lähteä, vaan käännyimme käsivarren kohdalta Suomeen päin. Katselin pohjoisessa hohtavia lumivalkoisia järkäleitä ja tunsin pelastuneeni hyytävältä kokemukselta pakkasen keskellä.



Aurinko nousee. "Valkoiset lampaat" nousevat uuteen päivään, "mustat" jatkavat. Päiväajon ennätys vielä kesken.

Suomen Lappi tuntui kovin kitukasvuiselta Norjan mahtavien vuoristojen jälkeen. Tiesimme, että Norja kutsuisi meitä vielä toisenkin kerran. Moottoripyörällä oli mukava taittaa matkaa, vaikka mieheni innostuessa ajamaan satojen kilometrien päivämatkoja jäseneni tuppasivatkin kangistumaan. Sateessa ei ole miellyttävää matkata moottoripyörällä, mutta aurinkoisella säällä prätkä voittaa auton mennen tullen. Ei tule kuuma, ja pyörän päällä istuessa näkee joka suuntaan toisin kuin autossa. Norjassakin ”ahmin” maisemia silmilläni tallentaakseni muistojeni sopukoihin vuorien karun kauneuden. Vieläkin sen muistan, yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen. 

Lähtisin mielelläni uudestaan...



   Suomi, Tornio, ketjut ja rattaat lähestyvät finaalia, vaihto Oulussa



Fotot: Deneb


maanantai 28. lokakuuta 2013

Katsauksia: Indian moottoripyörä



Foto: Internet/B.A.D.D.



Indian on vanha yhdysvaltalainen moottoripyörämerkki, joka pysyi pitkään Harley-Davidsonin haastajana, ja toisinaan myynti asettui myös sen edelle, kunnes tehdas rupesi tuottamaan vääriä malleja, ja yleensäkin usko tämän alan bisnekseen tehtaan johdossa 1950-luvulla heikkeni.
Merkkiä on elvytetty muutaman kerran. Polaris on nyt kenties kaikkein vakavimmalla asenteella ja suurimmalla rahalla palauttamassa inkkaria osaksi modernia moottoripyörämaailmaa.





Foto: Internet


Foto: Internet


Linkki tehtaan esittelytiedostoon



Kun uusi Indian on syntynyt juuri, vertaaminen vanhaan on myös opettavaista.






Moottoria ja mallistoa on kehitelty joka tapauksessa huolellisesti ja harkiten.

Ks. konetekniikan esittelyä esim. tästä linkistä.


Venyisikö Indian myös siihen, että tulevaisuudessa tuotettaisiin ns. jokamiehen malleja Sportsterien tapaan? Vuoden 2015 Scout on ehkä mokkasiinin harppaus tähän suuntaan.






D

Kamera kiertää: Auto- ja moottoripyöränäyttelyä Pirkkahalli 27.4.2012





Pirkkahallilla saa kevään taittuessa kesän puolella ihailla hienoja autoja ja moottoripyöriä. Seuraavaan kuvasikermään olen koonnut muutaman autoklassikon. Kuvia saa kopioida ei-kaupalliseen käyttöön kuvaustilanne ja kuvaaja oikein mainiten. 


Jälleen sää suosi Hot Rod & Rock -tapahtumaa niin, että prätkiä kertyi paljon myös Pirkkahallin laitamille. Sisällä liikehti aika runsaasti näyttely-yleisöä, joka käyttäytyi lauantaipäivästä huolimatta siivosti. Hyvä niin, sillä myös lapsia vilahteli joukossa. Kaikki kulkuvälineet: amerikanraudat, rekat, ja moottoripyörät laidasta laitaan olivat asetettu huolella asemapaikoilleen. Tunnelma oli lämmin ja välitön. En ole järin aktiivi automies mutta pidän suurista autoista, kaaroista, kuten "mustalais-Mersusta", vanhoista Volvoista ja amerikanraudoista. Näissä autoissa riittää peltiä, kaarta ja konepellin alla "aarikaupalla" moottoria. Sellainen saa hyvälle mielelle myös motoristin. Messutyttönen oli hänkin viehättävä. Kun hän huomasi kuvausaikeeni, rupesi hän hymyilemään talviroutia sulattelevalla tavalla. Näyttely ei olisi toisaalta mitään katsojitta. Itselleni ne ovat vähintään yhtä mielenkiintoista kuvattavaa kuin ajoneuvot. Kukin ilmentää jollain tavalla omaa luonnettaan. Ihminen on persoonallisella tavalla rakennettu, pohjimmiltaan kaunis  luomus. Tekipä hän itselleen niin tai näin. Moottoripyöräkerho Bandidos MC näkyi liiveineen huomiota herättävän paljon. Pyöriä oli kai vain vakiomäärä kerhon näyttelytilassa, mutta Tampereelle oli kokoontunut jengiläisiä Saksaa myöten. Tampereen Bandidos nimittäin vietti samana viikonloppuna syntymäpäiviään. Tapahtuma liikenteen ruuhkautumisineen ja yöllisine sattumuksineen noteerattiin Aamulehdessäkin. Pirkkahallilla tunnelma pysyi leppoisana.








BSF-kuvia:




















Deneb

Kamera kiertää: Maverick kuvissa





Ford Maverick Tuurissa Vesa Keskisen liikkeen parkkipaikalla 28.5.-2013





"Muskeliutoa" valmistettiin 1969/1970 - 1977 Yhdysvalloissa ja  1973 - 1979 Brasiliassa. Mallia on valmistettu myös V8- moottorilla.





Lisätietoja:




Fotot: Deneb





maanantai 21. lokakuuta 2013

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Katsauksia: Burn Out - videoita







Sekaisin Trumpasta, muusta?


En tajua mistä näitä outoja pätkiä ilmestyy ja kenen toimesta, mutta niin tajutonta on meno, että menkööt. Ja terveisiä Helsinkiin!