Ensi kesänä tapahtuu Tampereella jännittäviä asioita, kun FIM-Rally kokoaa kaupunkiin satoja matkamotoristeja ympäri maailmaan. Messukeskus tulee olemaan tapahtumakeskus mutta majoitus on suunniteltu Härmälään, jossa on hieno leirintäalue. Suomen Touring Finlandia kävi koeajamassa majoituspaikat jo tänä suvena ...
Tämä ralli on mieleenjäävä mm. siitä, ettei äijän tarvinnut ajaa itseään väsyksiin päinvastoin kuin eräiden muiden. Kilometreja ei kertynyt juuri kahden hanskan sormenpäitä enemmän. Mutta olihan lopussa se kauhea enskaosuus, viitisenkymmentä metriä sepeliä ja soraa tietyön vuoksi. Ja perjantai-ilta (16.8.) oli niin heleä ja kesäinen kuin vain saattaa olla, mutta seuraava päivä - jolloin loikoilin kotisohvallani - oli yhtä sateen soittoa. Onneksi sunnuntaina taas ilma lämpeni ja koneet kuivuivat. Touring-kansa pääsi pakkaaman laukkunsa sateenvarjoitta. Osanottajia rallissa oli tällä kertaa vain runsas sata, mutta tunnelma oli sitäkin leppoisampi, ja matkaajien kanssa oli sitten helppo päästä juttusille.
- Tuntuuko vaikealta antaa hankalalle ihmiselle anteeksi? Hänelle juuri pitää antaa anteeksi. Sellaista armo on ... En tiedä onko olemassa "täydellisten seurakunta". Jos on, ei ne ainakaan meitä sinne huoli ...
Seuraavat kuvat otin venäläisellä Zenit E- kinofilmikameralla ja vanhat, osittain kauhtuneet tai alivalottuneet negatiivit skannasin digitaalitiedostoiksi tavallisella tasoskannerilla ja käsittelin ajan myötä syntyneiden suurten värivirheiden vähentämiseksi. Entisen veroisiksi en kuvia saanut.
Näin "rakennettiin" prätkiä 1970- luvulla. Eräillä katteilla voitiin trimmata koko pyörä aivan uuteen kuosiin. Vanha tankki saatettiin jättää katteen alle.
Japsikalusto oli 1970-luvulla eniten suosiossa. Keskellä on viimeisin malli vanhasta ns. tuutista.
Harrikka oli harvinainen näky. Kuvassa ilmeisesti "Shoveli" Kalevala- aiheisessa maalauksessaan (Väinämöinen Ainoa tavoittelemassa). Näiden kahden Harrikan lisäksi mukana oli ehkä Ruotsista tullut pitkäkeulainen Harley-Davidson. 1970-luvulla ei Suomessa keulaputkia juuri pidennelty. Tuskin se olisi ollut tuolloin laillistakaan.
Ilta tummenee, korkit ovat naksahtaneet auki. Ilta oli kieltämättä "kostea". Onneksi 1970- luvulla motoristit eivät keskenään rähinöineet. Aamulla pilkotti monta kalpeata naamaa ja joku koiranleuka ohjasi jumalanpalveluksen tiukkoine saarnoineen kenttäkaiuttimiin.
Janakkalan Suvirannassa tapaavat motoristit toisiaan torstai-iltaisin. Seuraavat kuvat ovat päivältä 5.9.2013. Syksyn tuleminen tuntui olevan vielä kaukana. Hämeenlinnan suunnalla sai ajaa päivällä jopa yli kahdenkymmenen asteen lämmössä. Tapasin toisia motoristeja ja teimme yhteistä matkaa. Päädyimme Suvirantaan. Ajokelien suosima torstai-ilta veti taas satoja vierailijoita, mutta pitkämatkalaiset ja muut kiireelliset kuskit poistuivat hyvissä ajoin. Pimeä valtatie on rasittava ajaa. Suvirannasta tavoittaa omintakeisen tunnelman, joka tuo mieleen moottorimiesten ”coctail partyn”. Porukkaa kiertelee pyörältä toiselle ja tuntemattomienkin kesken viriää juttu ainakin hetkeksi aikaa. Tänne voi ajaa vaikka yksin eikä silti tarvitse pysyä omissa oloissaan – ellei niin välttämättä valitse, mutta en ymmärrä miksi niin tekisi. Puitteetkin ovat vain laajentuneet ja monen mielestä myös parantuneet. Itse en ole käynyt niin tiiviisti, että osaisin verrata nykykäytäntöä entiseen. Suvirannan Motor Cafe pitää jokatapauksessa hyvää huolta vieraistaan ja arvostaa moottoripyöräilyä. Työn pohjana on paikan edellisen omistajan valama perustus. Monet muistavat hänet erityisesti taitavasta puutarhaharrastuksesta.
Nätti Jammu. Laukkaa varmasti kivasti mutkatiellä
Vihreä Kawa, motoristin ekoteko. Tynkkysenkin mieleen
Suzuki GSF 1200 Bandit, riuska maantierosvo, joka ei kilometrejä sääli vaan poimii ylimääräiset pois
Muistellessani Jammuani ajattelen erityisesti v. 1973 "mamman" moottoria. Se ei ollut huipputehokas mutta se väänsi hyvin ja alhaalta asti. Käyntiääni kuulosti myös sykähdyttävältä. Iso Jammu oli ensimmäinen superpyöräluokan japanilainen nelitahtitwini. Ei ihme, että juuri Yamahan tehtaat ovat myöhemmin kehitelleet paljon hienoja customeita. Tekniikan Maailmakin antoi mallille tunnustusta juuri moottorin luonteesta. Jammussa on vanhaa kunnon brittimeininkiä ja korkeata japanilaista teknologiaa. Männät liikkuvat kumpikin yhtä aikaa ylös niin kuin myös Triumph Bonnevillessa. Kaksi vastapainoa eliminoivat hyvin tärinät. Moottorin veto on tasainen ja kone vääntää hyvin 2500 kierrokselta alkaen. Leikkelin Oriveden opistossa kuvan testipelistä huoneeni seinälle muiden prätkäkuvien joukkoon. Tyhjätasku opiskelija haaveili vaihtavansa tehtaan kesätienesteillä hankkimansa CB-450 Hondan vielä kerran oikein isoon menopeliin. Ajan mittaan tieni kävi yksiin myös tämän moottoripyörän kanssa mutta tapaus oli mitä epäsovinnaisin.
Alkuperäiskunnossaan TX on liki arjalainen matkapyörä: suuri tankki, kookas mittaristo, ylellinen satula, paksut kromatut pakoputket. Juhdan päälle on helppo istahtaa ajaakseen vaivattomasti satoja kilometreja kerrallaan nauttien muhkeasta väännöstä. Viisi vuotta opistoajan jälkeen törmäsin Harri Salon liikkeessä kiehtovaan variaatioon matka-Jammusta. Siitä oli riisuttu mittaristo, lyhennetty etulokasuoja, vaihdettu tankki choppermalliseksi, purkkiin, johon todella mahtui jokunen litra bensiiniä, tehty vastaavaa jekkua satulalle, korvattu kunnon takavalo Maltan ristillä, muutettu tietenkin stonga ja heitetty alkuperäisputket ties minne. Niiden tilalle rakentaja viritti 2-1- putken mitä lyhyimpään megafoniin ja vaihtoi samalla asiallisen ilmanputsarin mihin lie ralliviritykseen, jotka sojottivat suoraan kaasuttimista kuin Mikki-hiiren korvat mutta kromattuina. Moottori hengitti kahden edestä ja ääni ei olisi läpäissyt testejä ainakaan suomalaisella katsastuskonttorilla.
Samassa kerrostalossa asuvan matkamotoristin kauhuksi vaihdoin asianmukaisen ja kaikki reissupyörät normaalit vaatimukset täyttävän matka-Jawan (eli Suzuki GT-500 pyörän) rankasti customoituun Jammuun. Ymmärsin itse miksi juuri TX sai kokea muodonmuutoksen. Yamaha TX 750 on oikeasti chopperi sielultaan mutta sen ominaisluonne on kahlittu hitusen "möllin" näköisen touringin sisälle.
Uusi ajokkini käynnistyi vain polkimella, koska myös sähköstarttinappula johtoineen katsottiin hyväksi siirtää syrjään. Poljinta saikin rytkäistä voimalla ja varoa visusti, ettei saa kipakkaa vastapotkua nilkkaan. Ensimmäisen lenkin tein stadista Raisioon noutaakseni rouvan opiskelupaikastaan viikonlopuksi kotiin. Käsivarteni tuppasivat väsymään sarvissa mutta en katunut kauppoja ja myös vaimoni Sini ihastui persoonalliseen uutukaiseen.
Mittarien puuttumiseenkin tottui. Olipa siitä kerran etuakin. Kun meidät pysäytettiin ylinopeudesta Sörnäisissä, poliisi tuumasi: "Ajoitte sitten ylinopeutta ... mutta eihän tässä edes ole mittariakaan mistä katsoa." Sitten kysyttiin työtäni. Lauhtuneen oloisena konstaapeli käski meidän jatkaa matkaamme ja jätti sakottamatta. "Menkööt nuorisotyön hyväksi", hän huikkasi. Armo johtu kumminkin todennäköisesti siitä, että vaimoni oli kiltin näköinen.
Matkantekoa customointi ei mitenkään haitannut. Poikkesimme vain tankilla 100 kilometrin välein. Kiersimme kesälomalla Ruotsia ja Norjaa joutumatta turvautumaan varakanisteriin. Kone veti kevyesti kaksi henkeä ja matkatavarat telttavarustuksineen tunturilta toiselle. Se oli oikein omiaan kiemuraisille teille ja suorastaan nautti olostaan soraosuuksilla.
Sini asettaa Primuksen kuntoon. Harran, Keski-Norja (1979)
Koko pitkän kesän japsichopperi papatti terhakkaasti ja käynnistyi kakistelematta. Tuhansia kilometrejä taittui. Syksyn viimeisellä lenkillä talvisäilytyspaikkaan huomasin miten kone hetkeksi "jähmettyi". Vedin heti kytkimen pohjaan ja hiljensin menoamme. Käynti tasaantui. Mitään lisäongelmia ei sillä erää seurannut, mutta seuraavana päivänä motti leikkasi kiinni Hangontiellä kesken serkkuni ajolenkin. Onneksi hän ei kaatunut valtatielle.
"Osta sitten Castrolin öljyä. Se on tarkka öljystään. Muu ei sovi kuin Castrol", Harri Salolla evästettiin keväällä. Myöhemmin myyjä kuuli moottorivauriosta ja tivasi mitä öljyä koneeseen pistin. Olin käyttänyt hyvälaatuista muuta merkkiä. "Olisit uskonut silloin, ei olisi leikannut kiinni, ei", kuitattiin. Niin tai näin, TX kärsi oikeasta tyyppiviasta. Kone kuumeni liikaa. Tasapainoakseli vatkasi öljyä eikä öljytilavuus ollut riittävän suuri. Koneiden lauettua maahantuoja asensi takuuna öljynjäähdyttimet ja myös koneen pohjia avarrettiin. Omaan pyöräämme (vm. 1973) oli tehty v. 1979 mennessä jo molemmat muutokset. Silloin ei vielä tiedetty, että myös nokkaketjun kiristimestä saattoi kulkeutua metallia öljyn joukkoon. Lopuksi niitäkin ruvettiin muuttamaan. Ehkäpä sitkeä japsichopperimmekin kellistyi nokkaketjun vempaimiin, koska muutoksien olisi pitänyt auttaa öljyn kuumenemiseen ilman Castroliakin, olipa tuo merkkiöljy itsessään miten erinomaista hyvänsä.
Taas reissuun
Kone kumminkin hoidettiin aikanaan Lohjalla kuntoon ja se veti sen jälkeen paremmin kuin koskaan, mutta meidän oli aika siirtyä muihin ratsuihin. Suzuki GT-500 kolmella laukulla, katteella, lisämittarein ja huomiovaloin. Suitsa ei ollut mitenkään Jammun veroinen mutta sillä oli tärkeä etu puolellaan, rautaesiripun takana sinnittelevän tshekkiläisen työläisen kestävyys. Silti usein olen nähnyt unta, että ilokseni olen löytänyt jälleen valkoisen customini milloin kadulta milloin pihan perältä. Havahdun unessa muistamaan: "Ahaa, niin en sittenkään siitä luopunut".
Kesäyön rauhaa, Keski-Suomi
Yö ajoa, varhain aamulla Äänekoskelle (1981)
Harjateltta pystyyn ja unille. Aika vetää lonkkaa ja pitää työasiat poissa ajatuksista
Mahtava hellepäivä ja TX 750. Muistot kultaavat Jammunkin
Deneb
THE STORY
Yamaha TX 750:
Displacement 45.3 cu. in. (743cc)
Compression ratio 8.8 : 1
Max. power 63 B.H.P/6,500 r.p.m (63 P.S/6,500 r.p.m)
Ennen pyörän hankintaa opiskelufrendi Tatta kertoi pitäneensä "Pikkutuutista" valtavan paljon. Nelisylinterinen Honda oli kuulemma vaivaton ajaa, värinätön, bensapihi ja liikkui tarpeeksi nopeasti. Hän ei keksinyt mallista pahaa sanottavaa. Kaikki Hondan fourit (350 - 500 - 750) nauttivat yleensäkin arvostusta pakoputkistoa lukuunottamatta. Usean tuutin alkuperäisputkisto vaihdettiin tarvikeputkeen ruostevikojen takia. Kadulla saattoi nähdä tuutteja, joiden pakoputket olivat ruosterei'issä.
Pikkutuutti rahtasi juuri vihittyä vaimoani Siniä ja minua kesän aikana mm. Rymättylän Saaristoralliin ja Imatran ajoihin. Ajoimme lähes jokaisena päivänä. Prätkällä hoitelimme niin yhteisen työmatkan kuin ilta-ajot Helsingin merenrannalle tai lentoasemalle. Usein poikkesimme myös entiseen kotikuntaani tervehtimään kotiväkeäni. Aivan alkuun sattui tasasuuntaajan särkyminen. Vika purki akun kaukana Helsingin kodistamme, mutta epäilen vian osuneen jo edellisen omistajan kohdalle, niin pian se ilmeni. Aika ajoin myös kondensaattorin maakosketus tuotti salaperäisiä sammumisia ja käynnistyshäiriöitä. Kaiken kaikkiaan sittenkin hyvin pienin huolin Hondamme kuljetti meitä turvallisesti useita tuhansia kilometrejä. Putketkin säilyivät ehjinä. Hankin myöhemmin vielä toisen, ensimmäistä selvästi runsaammin ajetun pienokaisen eikä siihen tarvinnut muuta osaa vaihtaa kuin virtalukko.
Moottoripyörän tekniikka ja kyvyt tien päällä ovat mainiot.
"4 sylinteriä, 4 kaasuttajaa, levyjarru edessä. Erittäin hyvät ajo-ominaisuudet sekä vääntömomentti. 5 vaihdetta." Näin Honda-mainos vuodelta 1973. Kaikki oikein - hyvää vääntömomenttia lukuunottamatta - mutta siinäpä jo paljon, kun mainoksesta puhutaan.
Pikkutuutti tuntuu ajajan alla lähes pienoismallilta. Jalat yltävät paremmin kuin hyvin asfalttiin. Neljä rahtusen alle 90 kuution sylinteriä lähinnä sirkuttavat bensaseoksestaan. Kustakin sylinteristä on johdettu oma, kromikylläinen pakoputkensa purkamaan hennot savut tien päälle. Mittaristossa jatkuu sama sirous. Pyöreiden nopeus- ja kierroslukumittarien alla erottuu kapea merkkivalopaneeli vapaavalolle, vilkulle, öljynpaineelle ja pitkille valoille. Päivän hämärtyessä alkaa mittarivalo hehkua vihreänä kuin mustan angorakissan silmät.
Kissan tavoin liikehtii koko pyörä.
Foto: Internet
Foto: Internet
Ajo käy mutkissa kevyesti ja yhtäläinen kepeys seuraa motarille. Pikkutuutti ei etsi uria eikä pahemmin keinahtele keskiviivalla. Sen saattaa päästää huoletta laukkaamaan ylikierrosten tuntumaan ja vasta 8000 - 9000 kierroksen tienoilla menon sporttisuus pääsee valloilleen. Moottori kerää kierroksia kevyesti. Vaihteisto on välitykseltään melko tiuha ja jo 80 km/h nostaa kierrokset lähelle viittä tuhatta. Voimakkaan väännön tunne jää odotetusti alakierroksilla tavoittamatta ja moottorin surina pysyy aina ampiaismaisena, mutta kone kyyditsee väsymättä. Polttoainekulutuksen saa laskemaan matka-ajossa reilusti alle viiden litran, muistelen.
Levyjarru edessä ja rumpu takana riittävät puolestaan pysäytyspuolen tarpeisiin."Ostajalla riitti varmasti pohtimista, kun 350 Fourin hinta oli vain 100 markkaa halvempi kuin CB-450:n vuonna 1974", pohdiskelee Alfamerin tietokirja. En hankkinut uutta prätkää, mutta vain se joka on ajanut kumpaakin moottoripyörää, voi ymmärtää myös tämän pikkunelikon vetovoiman.
Useiden Hondien tavoin myös tämä malli lienee aika hyvä entisöinnin kohde. Pikkutuutti on tosin harvinainen verrattuna isoveljiinsä, mutta Hondiin löytyy yleensä osia. Parolan moottoripyörämuseossa (sittemmin lopetettu) on komeillut tällainen "miniatyyrituutti" ja museon pitäjä tietää kertoa paljon hondien kunnostamisesta ja entisöimisestä.
Honda CB-350 Four painaa 178 kg. Vanhan liiton ajan tapaan sytytyspuolelta löytyvät kärjet ja kondensaattori. Venttiileitä on kaksi sylinteriä kohden. Sylinteri x iskunpituus on 47,0x50,0 mm. Puristukset: 9.3:1. Teho: 34 hv/9200 rpm. Vääntö: 27,3 Nm/8000 rpm. Huippunopeus: "160:n paremmalla puolella". Tankkiin mahtuu vain 12 (joidenkin tietojen mukaan 13 litraa) mutta ei kulutuskaan ole iso.
