Prätkäverstas ll: Mallit: Customoitu Yamaha TX 750

Vakiokuntoinen TX (1972) (foto: Internet)

Muistellessani Jammuani ajattelen erityisesti v. 1973 "mamman" moottoria. Se ei ollut huipputehokas mutta se väänsi hyvin ja alhaalta asti. Käyntiääni kuulosti myös sykähdyttävältä. Iso Jammu oli ensimmäinen superpyöräluokan japanilainen nelitahtitwini. Ei ihme, että juuri Yamahan tehtaat ovat myöhemmin kehitelleet paljon hienoja customeita. Tekniikan Maailmakin antoi mallille tunnustusta juuri moottorin luonteesta. Jammussa on vanhaa kunnon brittimeininkiä ja korkeata japanilaista teknologiaa. Männät liikkuvat kumpikin yhtä aikaa ylös niin kuin myös Triumph Bonnevillessa. Kaksi vastapainoa eliminoivat hyvin tärinät. Moottorin veto on tasainen ja kone vääntää hyvin 2500 kierrokselta alkaen. Leikkelin Oriveden opistossa kuvan testipelistä huoneeni seinälle muiden prätkäkuvien joukkoon. Tyhjätasku opiskelija haaveili vaihtavansa tehtaan kesätienesteillä hankkimansa CB-450 Hondan vielä kerran oikein isoon menopeliin. Ajan mittaan tieni kävi yksiin myös tämän moottoripyörän kanssa mutta tapaus oli mitä epäsovinnaisin.

Alkuperäiskunnossaan TX on liki arjalainen matkapyörä: suuri tankki, kookas mittaristo, ylellinen satula, paksut kromatut pakoputket. Juhdan päälle on helppo istahtaa ajaakseen vaivattomasti satoja kilometreja kerrallaan nauttien muhkeasta väännöstä. Viisi vuotta opistoajan jälkeen törmäsin Harri Salon liikkeessä kiehtovaan variaatioon matka-Jammusta. Siitä oli riisuttu mittaristo, lyhennetty etulokasuoja, vaihdettu tankki choppermalliseksi, purkkiin, johon todella mahtui jokunen litra bensiiniä, tehty vastaavaa jekkua satulalle, korvattu kunnon takavalo Maltan ristillä, muutettu tietenkin stonga ja heitetty alkuperäisputket ties minne. Niiden tilalle rakentaja viritti 2-1- putken mitä lyhyimpään megafoniin ja vaihtoi samalla asiallisen ilmanputsarin mihin lie ralliviritykseen, jotka sojottivat suoraan kaasuttimista kuin Mikki-hiiren korvat mutta kromattuina. Moottori hengitti kahden edestä ja ääni ei olisi läpäissyt testejä ainakaan suomalaisella katsastuskonttorilla.

Samassa kerrostalossa asuvan matkamotoristin kauhuksi vaihdoin asianmukaisen ja kaikki reissupyörät normaalit vaatimukset täyttävän matka-Jawan (eli Suzuki GT-500 pyörän) rankasti customoituun Jammuun. Ymmärsin itse miksi juuri TX sai kokea muodonmuutoksen. Yamaha TX 750 on oikeasti chopperi sielultaan mutta sen ominaisluonne on kahlittu hitusen "möllin" näköisen touringin sisälle.

Uusi ajokkini käynnistyi vain polkimella, koska myös sähköstarttinappula johtoineen katsottiin hyväksi siirtää syrjään. Poljinta saikin rytkäistä voimalla ja varoa visusti, ettei saa kipakkaa vastapotkua nilkkaan. Ensimmäisen lenkin tein stadista Raisioon noutaakseni rouvan opiskelupaikastaan viikonlopuksi kotiin. Käsivarteni tuppasivat väsymään sarvissa mutta en katunut kauppoja ja myös vaimoni Sini ihastui persoonalliseen uutukaiseen.

Mittarien puuttumiseenkin tottui. Olipa siitä kerran etuakin. Kun meidät pysäytettiin ylinopeudesta Sörnäisissä, poliisi tuumasi: "Ajoitte sitten ylinopeutta ... mutta eihän tässä edes ole mittariakaan mistä katsoa." Sitten kysyttiin työtäni. Lauhtuneen oloisena konstaapeli käski meidän jatkaa matkaamme ja jätti sakottamatta. "Menkööt nuorisotyön hyväksi", hän huikkasi. Armo johtu kumminkin todennäköisesti siitä, että vaimoni oli kiltin näköinen.

Matkantekoa customointi ei mitenkään haitannut. Poikkesimme vain tankilla 100 kilometrin välein. Kiersimme kesälomalla Ruotsia ja Norjaa joutumatta turvautumaan varakanisteriin. Kone veti kevyesti kaksi henkeä ja matkatavarat telttavarustuksineen tunturilta toiselle. Se oli oikein omiaan kiemuraisille teille ja suorastaan nautti olostaan soraosuuksilla.

Sini asettaa Primuksen kuntoon. Harran, Keski-Norja (1979)

Koko pitkän kesän japsichopperi papatti terhakkaasti ja käynnistyi kakistelematta. Tuhansia kilometrejä taittui. Syksyn viimeisellä lenkillä talvisäilytyspaikkaan huomasin miten kone hetkeksi "jähmettyi". Vedin heti kytkimen pohjaan ja hiljensin menoamme. Käynti tasaantui. Mitään lisäongelmia ei sillä erää seurannut, mutta seuraavana päivänä motti leikkasi kiinni Hangontiellä kesken serkkuni ajolenkin. Onneksi hän ei kaatunut valtatielle.

"Osta sitten Castrolin öljyä. Se on tarkka öljystään. Muu ei sovi kuin Castrol", Harri Salolla evästettiin keväällä. Myöhemmin myyjä kuuli moottorivauriosta ja tivasi mitä öljyä koneeseen pistin. Olin käyttänyt hyvälaatuista muuta merkkiä. "Olisit uskonut silloin, ei olisi leikannut kiinni, ei", kuitattiin. Niin tai näin, TX kärsi oikeasta tyyppiviasta. Kone kuumeni liikaa. Tasapainoakseli vatkasi öljyä eikä öljytilavuus ollut riittävän suuri. Koneiden lauettua maahantuoja asensi takuuna öljynjäähdyttimet ja myös koneen pohjia avarrettiin. Omaan pyöräämme (vm. 1973) oli tehty v. 1979 mennessä jo molemmat muutokset. Silloin ei vielä tiedetty, että myös nokkaketjun kiristimestä saattoi kulkeutua metallia öljyn joukkoon. Lopuksi niitäkin ruvettiin muuttamaan. Ehkäpä sitkeä japsichopperimmekin kellistyi nokkaketjun vempaimiin, koska muutoksien olisi pitänyt auttaa öljyn kuumenemiseen ilman Castroliakin, olipa tuo merkkiöljy itsessään miten erinomaista hyvänsä.

Taas reissuun

Kone kumminkin hoidettiin aikanaan Lohjalla kuntoon ja se veti sen jälkeen paremmin kuin koskaan, mutta meidän oli aika siirtyä muihin ratsuihin. Suzuki GT-500 kolmella laukulla, katteella, lisämittarein ja huomiovaloin. Suitsa ei ollut mitenkään Jammun veroinen mutta sillä oli tärkeä etu puolellaan, rautaesiripun takana sinnittelevän tshekkiläisen työläisen kestävyys. Silti usein olen nähnyt unta, että ilokseni olen löytänyt jälleen valkoisen customini milloin kadulta milloin pihan perältä. Havahdun unessa muistamaan: "Ahaa, niin en sittenkään siitä luopunut".