Huh, ainakaan kylmä ei reissulla tule, ajattelin vilkaistuani parvekkeen lämpömittaria. Neula oli kallistumassa vakaasti ylitse säällisen hellerajan. Vielä ei oltu ylitetty keskipäivän hetkeä. Ja edessä odotti 170 kilometrin ajo Tampereelta rallipaikalle hotelli Korpilahteen Espooseen.
NO PAIN, NO GAME
Naurattaa vetää rikastinvivusta kuumuudessa, mutta suoritan rituaalin ja muutaman mitan vajaa 1500- kuutioinen V-kakkonen havahtuu töihin lähes välittömästi. Nuppi sisään ja hetki hydrauliikan lämmitystä. Kawasakin venttiilit ovat säätövapaat, mutta suoraa päätä ei sovi koskaan lähteä kirmaamaan, ei edes entuudestaan kuumalla motilla. Tankkaan ison Drifterin 16 litran tankin piripintaan. En halunnut haaskata aikaa pysähtymällä välillä. Olen myöhässä. Kaverini oli ajanut rallipaikalle jo aamuvarhaisella, mutta tänään oli lauantai ja ajajan omat orgaaniset vempaimet käynnistyvät lauantaiaamulla toistuvasti hitaanlaisesti.
Reitiksi valitsen moottoritien. Jätän kiihdytysrampille kourallisen bussikuljetusta odottavia nuoria ja jokunen katsoo janoavasti perään, mutta jos odottivat rajua kiihdytystä, vartoivat turhaan. Jykevällä väännöllä Drifteri liittyy jymisten liikennevirtaan ja jää suosiolla hitaampien seuraksi. Alkaa pitkä, loppua kohti yhä kuumempi ja uuvuttavampi motariajo heinäkuun lopun heleässä kesäpäivässä mustien varjojen ja välkkyvien valokaarien vaihdellessa silloin kun kallioleikkaus, silta tai metsäsaareke soivat hetkeksi kuumuudelta levon. Vedenpitävistä prätkähousuista on totta kai vuori poissa ja alla piileskelevät mukavat, ohuet ja auringossa nopeasti kuivuvat shortsit. Nahkarotsin alla on taas pelkkä virttynyt mutta mukavan pehmeä ja väljä T-paita. Suomessa on motoristi, ainakin vanhempi, koulittu siihen koulukuntaan, että ennemmin prätkän selässä vilu tulee kuin hiki. Uudet temput on nyt pikeentyneenkin asfalttikoiran opeteltava. Kukaan ei voi sille mitään, että hiki tulee virtaamaan ajoviimassakin. Sen kanssa vain opetellaan elämään, koska toinen vaihtoehto, heikosti pukeutuneena ajaminen, lisää vakavan loukkaantumisen riskiä kaaduttaessa jo hiljaisissa nopeuksissa.
Moottoritie on toisaalta tosi helppo ajaa customilla, vaikka en halua pleksiä eteeni. Otan mielelläni sylin täydeltä ajoviimaa, tosin pitkä matka rupeaa oikeasti tuntumaan käsivarsissa, lopussa lähes yhtä paljon kuin alaselässä, johon kohdistuu selvästi suurempi rasitus kuin esimerkiksi sporttouringilla ajaessa. Moottoritiellä ohi pääsee kumminkin hyvin vaivattomasti. Aikaisemmin se tarkoitti sitä, että itse ohitti kahvankäänteessä. Nyt, siirryttyäni katupyöristä customluokkaan, on tämäkin asia päinvastoin. Letkeätä ajoa polvet rennosti sojossa, bootsit astinlaudoilla, nopeus 95 – 105 km/t, kireät nelisylinteriset katupyörät ja autot suhahtavat teilleen perässä roikkumatta. On tämä rentoa touhua, kuittaan, ja ellei kuumuus niin ahdistaisi, nauttisi matkanteosta vielä enemmän.
Hämeenlinna, Hyvinkää, Riihimäki, yhä edemmäksi Etelä-Suomeen, ja pian tulee vastaan ensimmäinen opastuskilpi rallipaikalle. Pakko tunnustaa: Ei yhtään liian aikaisin. Janottaa, väsyttää ja selkää jo istumatyö kalvaa. Yhden pysähdyksen taktiikka – ja joskus sekin aivan reissun alussa – ei toimi yhtä hyvin kuin aikaisemmilla pyörilläni.
Nousen ensimmäisen kerran Kawan selästä 170 km:n jälkeen. Bensaa on jäljellä kuutisen litraa. Hitaassa ja tasaisessa ajossa kulutus laski viiteen litraan satasella ja vielä himpun alle. Näen kaikkialla kiinnostavia vanhoja moottoripyöriä ja rekisteröin paljon harmaapartoja tukevine vatsoineen. Lunastan edullisen päiväkäyntirannekkeen ja tiedustelen kuumissani kelloa, muistamatta pitäväni omaani ranteessa. Juon vettä ruotsalaisesta kenttäpullosta ja saan lopultakin viedä Drifterini parkkipaikalle toisten pyörien joukkoon. Jäähdyttäjän tuuletin pyörii hetken sammuttamisen jälkeen. Siitä tietää, että myös ”kuljeskelijaa” väsyttää moinen matkateko. Saatuani hikiset ajohousut ja kostean nahkatakkini pyörän päälle kuivumaan törmään lähes heti kaveriini.
VANHAT PARRAT PARTAHÖYLINEEN
Hotelli voi olla joskus liian hieno paikka rallille, mutta ainakin viileitä, auringolta suojaavia tiloja on tarjolla virvokkeineen ja pikkupurtavineen. Nopeasti matkamies elpyy. Pitäisi ilmestyä kolmaskin mies. Turhaa odottelua. Päivää myöhemmin selviää, että kadonnut painelee Kaamasen tiellä Pohjoiseen. Kuulumisien vaihtamisen jälkeen pyörien äärelle.
Huomioin ensimmäiseksi kaksi Indiania. Ensimmäinen on legendaarinen Scout 101, joka oli aikoinaan suosituin moottoripyörä Yhdysvalloissa ja jonka myynnin väitetään pitäneen Indianin tehtaan pystyssä 1930-luvun suurena lamakautena. Toinen on poliisikäytössä suosittu Indian 402. Malli tuotiin markkinoille 1920-luvun lopussa Indianin ostettua Ace-tehtaan. 1265 cc moottori on rivinelonen, mutta sylinterit ovat asetettu peräkkäin. Indian 402 ylsi hieman yli 150 km/h huippunopeuteen. Muhkean moottorin kampiakseli on viisilaakerinen. Runkona on vahva kaksoiskehtorunko.
Indian valmisti pitkään tukevia ja luotettavia moottoripyöriä ja oli myös Harley-Davidsonin edellä kunnes kukistui 1950-luvun alkupuolella kyvyttömän uuden johdon ja onnettomien, eurooppalaisia pieniä moottoripyöriä matkivan malliston takia. Indian ei ilmeisesti koko olemassaolonsa aikana onnistunut tuottamaan menestyvää pientä moottoripyörää. Pihan Indianeissa joko vain toisessa tai sitten peräti molemmissa on lisäksi tallella alkuperäinen maali, kuulen kerrottavan.
Inkkareita vastapäätä on ryhmittynyt brittiläinen eskadroona. Rivistö on pitkä ja rautainen kuin Pappenheimin soturit. Yhdestä B.S.A.:sta noruu silloin tällöin bensatippa betoniin. Liekö saanut nuolesta osuman.
Takapihan parkkipaikan näyttelyalueen musta sivuvaunullinen Henderson puhuttaa porukoita. Se on tukevaa tekoa mekaniikan ja koneenrakennuskäsityön kulta-ajalta. Yksin nopeusmittarin anturia varten on oikea kunnon rautaratas, tai siltä ainakin näyttää takapyörän rattaita tarkastellessa.
Mahtava sotaveteraani, mursunviiksinen Zündapp konekivääreineen ja muine aseineen vetää puoleensa nuorempaa ja vanhempaa miestä.
Kaikki kuuntelevat hartaina opastavaa omistajaa. Vetää hiljaiseksi. Mielessä väikkyvät Afrikan hiekka ja Neuvostoliiton aro. Niitä kerran raskaat sivuvaunupyörät ylittivät tiedustelu- ja viestitehtävissään kranaattien räjähdellessä ja luotien viuhuessa. Ajajilla päässä 1960-luvun prätkäleffoista tutut teräskypärät ja hihassa hakaristit. Jää ns. kovempi prosenttimeininki mantereesta riippumatta sovinnolla toiseksi.
Indian Scoutin ja Fourin jälkeen on nähtävillä vielä sotavuosien Indian Chief. Intiaanipäällikkö on kuulunut samaan kastiin H-D:n Electra Gliden kanssa. Kummassakin on iso V2-moottori, runsas varustelu ja tilava ajoasento pitkää matkantekoa silmällä pitäen.
Vertailen mielessäni näkemiäni Indianeja. Kun junia ja moottoripyöriä valmistavan Kawasakin suunnittelijat päättivät luoda Indianin perinnettä osaksi vaalivan uudenmallisen Vulcanin, he näköjään yhdistivät piirteitä ja väritystä niin aikoinaan erittäin suositusta ja vakaakäytöksisestä Scoutista kuin prameasta Chiefistä. Periaatteessa Kawasaki Drifteriä voi halutessaan johdonmukaisella tavalla modifioida kumpaankin suuntaan. Nyt Drifter ei muistuta tarkasti kumpaakaan – joskin painopiste on mielestäni vuoden 1946 Chiefissä. Huomaan suunnittelevani määrättyjä muutostöitä, mutta sitten taas muistan, ettei löydy tallia rauhallista puuhailua varten ja eurojakin on käytössä suhteessa vähemmän kuin taaloja aidon Chiefin aikoinaan ostaneella. Muutospuuhissa tulisi pian partakin kynittyä.
Lopuksi silmäilen japanilaisten tarjonnan lävitse. Se on vähäinen verrattuna muutaman vuoden takaiseen Ähtärin veteraaniralliin, jonne suhautin K 100 RS:llä ja josta ostamani BMW-paita on yhä ehjä mutta merkiltään rispaantunut kuten merkkiluopiolle hyvin sopii. Poissa ovat esimerkiksi hienot isot kaksitahtiset. Honda esiintyy silti jälleen edukseen. Jään katselemaan keltaista 1000- kuutioista Gold Wingiä. Wingi on erittäin siisti, ja sen väri palauttaa mieleeni vuoden 1976 Super sportin (CB 750 F-1). Ovatko pyörät samaa vuosikertaa? Kuka onnenmyyrä Tuuttia nykyään ajaa? Ja onko hän kokeillut kuinka lujaa se motarilla todella kulkee?
Vanha parta – So what? Sellaista vaan tapahtuu. Niin prätkille kuin jätkille.
Deneb
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti