Kirjoittajan "Capo" Pohjanmaan seututiellä
Perusmalli
Rally Raid- versio
Outoa mutta en päätynyt millään muulla prätkällä niin usein sora- ja hiekkatielle kuin raskaalla ”tiiliskivelläni”. K100RS ei ole useimpien mielestä varsinainen enduro. Harharetkeilystäni oppineena ajattelin olevani pieni enduromies. Seuraavaksi pyöräkseni halusin ostaa ison matkaenduron. Perusvaatimuksia oli kolme: käytetty ja hinnaltaan edullinen, mahdollisimman kevyt ja keskimittaiselle äijälle istuma-alustaksi passeli.
Vaihtohallissa odotti ns. kaksikilpinen Aprilia ETV 1000 Caponord. Sopivasti ”jörön” prätkän pakoputkeen oli ehkä kaiverrettu sosiaaliturvatunnus. Olin sokea kaksikilpisyydelle, vaikka ei kaksikilpisyydestä ollut käytännössä muuta haittaa kuin pyörän heikentynyt jälleenmyyntiarvo.
”Capo” on korkea, iso matkamoottoripyörä, mutta satula on matalammalla kuin saman kokoluokan kilpailijoissa Honda XL 1000V Varaderossa tai Bemarissa. Se on myös Hondaa kevyempi ja hieman tehokkaampi. Kuivapainoksi mainitaan 230 kg. BMW R 1200 GS on tosin vielä kevyempi mutta myös selvästi kalliimpi käytettynäkin. Aprilian ohjaimissa ajoasento on useimmille lähes ideaali. Polvet ovat loivassa kulmassa, selkä pysyy suorana ja kädet lepäävät leveällä ohjaustangolla. Niskaa on vaikea saada väsymään. Polvet jäävät muhkean, 25 litraa vetävän muovitankin taakse tuulensuojaan ja vartalon yläosaa varjelee korkea pleksi. ”Capon” nestejäähdytetty V2-moottori on Rotaxin valmistama, muhkeaääninen, tasaisesti vääntävä mutta virkku voimanpesä. Se tutisuttaa alakierroksilla ja edellyttää kaasukäden malttia liikkeellelähdössä – ainakin jos takaistuinta hallitsee tasaista kyytiä arvostava matkalainen.
Jokaisesta suuresta matkamoottoripyörästä ei varmasti ole heikommille teille, mutta Capo on vaatimattomalla tavalla taatusti hyvä kaikessa. Valtatiellä, Suomessa sallituissa maantienopeuksissa, on sama taittaako reissua Aprilialla vai isolla Yamahalla. Todennäköisesti Capo ei ole esim. FJR:n haastaja saksalaisella moottoritiellä mutta harvoinpa sinne suomalainen joutuu. Mutkateillä puolestaan en ole niin ketterää ja nopeasti ajettavaa pyörää ennen enkä tämän jälkeen ohjannut. Kiitos kuuluu osaksi hyvälle jousitukselle ja sen virityksille. Takajousi on esijännityksen ja paluuvaimennuksen säädöllä varustettu monojousi. Esijännityksen pystyy kiertämään työkaluitta nupista. Paluuvaimennuksen säätö nikkaroidaan ruuvimeisselillä naksahduksia laskien. Ohjekirjasta löytyvät monipuoliset tiedot niin jousituksen säädöistä kuin muista huoltopuolen hommista. Etujousitus ei ole muistaakseni rukattavissa mutta hyvältä se sellaisenaan omassa pyörässäni tuntui.
Caposta on paha listata ainakaan merkittäviä puutteita. Moottori on paljon matalaviritteisempi kuin sporttimalleissa RSV 1000 R ja Tuono 1000 R. Sen valmistaja, Rotax, on kuuluisa hyvästä laadusta. Motti varmaan kestää hyvin ”taistelumaasto-olosuhteita”, kuravellissä sotimista ja muuta erikoisurheilua, mistä itselläni ei ole ollut mopoiän jälkeen kokemuksia. Puolavika ei jätä prätkää välille, koska laitteessa käytetään neljää sytytystulppaa ja jokaiselle tulpalle löytyy oma puolansa. Italialaisten moottoripyörien sähkölaitteita joskus moititaan. Omassa käytössäni, vajaan vuoden kokemuksella, mikään sähkövempain ei pettänyt. Vakavammat alan ja merkin harrastajat ovat tehneet tutkimuksia löytääkseen luotettavimmat ja hinta-laatu-suhteeltaan edullisimmat puolat. Puolien pettäminen lienee jossain vaiheessa lähes väistämätöntä. Varaosat voivat maksaa enemmän kuin Japanin pyörissä. Moottori vaatii myös akulta paljon. Sen on oltava täydessä vedossa. Kone saattaa kysyä vielä tavallista pidemmän starttauksen. "Tuulilasi" aiheuttaa kypärämelua. Ainakin vanhemman malliset ETV:t myös tärisevät. Pian oppii kuitenkin ajamaan sopivilla kierroksilla eikä motoristi sormien lievää puutumista muun nautinnon rinnalla kovasti valita. Siitä ei kumminkaan pääse, että ruiskulla on taipumus syytää bensaa minimissäänkin 7-8 litraa sadalla kilometrilla. Myös iso Varadero on toisten motoristien kokemusten mukaan samansuuntainen polttoaineenlevittäjä. Suuri tuulipinta-ala ja moottorirakenne tuottavat kai yhtäläisiä ongelmia.
Polttoaineletku on myös jättiläisen ”Akilleen kantapää”. Muoviset pikaliittimet ovat aiheuttaneet murheita. Ne voidaan korvata paremmilla tai käyttää vähän pidempiä mutta liitoksettomia letkuja. Pikaliittimien asentamisen tosin ymmärtää, koska useat huoltotoimenpiteet edellyttävät tankin irroittamisen tai vähintään siirtämisen. Tankin poiston jälkeen tulpat ja ilmansuodattimen vaihtaa pienellä vaivalla. Työskennellessä ei tarvitse edes pohjalaisen liikoja kumarrella. Akku sijaitsee satulan alla näppärästi käsillä ja sulakkeet katteessa kapean paneelin alla. Apriliasta löytyy myös testilaite. Yhdistettäessä kaksi johtoa penkin alta mittaristo rupeaa esittämään mahdollisia vikakoodeja, joista selviää esim. puolavika. Ellei tunne koodeja, niiden jäljille pääsee helposti Internetin kautta.
Mainio pyörä viipyi ”tallissani” lyhyen ajan. Vaikka omistin kelpo moottoripyörän juuri pikkuteitä ja kinttupolkujakin varten, ajelin hiekkateitä vähemmän kuin aikanaan Sport Touring Bemarillani. Ei noussut esille soramiestä peukaloisen vertaa. Siksikö, että kuittasin enskakiintiöni mopopoikaiässä kyntäessämme pelkillä ”tuntsilla” ja ”solivietereillä” kinttupolut ja hiekkakuopat kesät talvet? Reipas polttoainekulutus ei sopinut lompakolleni eikä ryhtiasento luontunut selälle.
Capo on kahdelle hengelle silti hyvin sopiva, käytännöllinen, todella iso mutta ketterä matkapyörä mutka- ja valtateille. Bonuksena mahdollisuus harrastaa ”enduroleikkejä”!
Tekniset tiedot:
Teho: 98 hv / 8500 k/min
Vääntö: 90 Nm / 6250 k/min
Moottori: 4-tahtinen
Voimansiirto: Ketjuveto
Vaihteisto: 6 vaihdetta
Eturengas: 110/ 80 – 19
Takarengas: 150/ 70 – 17
Etujarru: 4-mäntäinen levyjarru
2 x 300 mm:n jarrulevyt
Takajarru: 2-mäntäinen levyjarru
272 mm:n jarrulevy
Akseliväli: 1 544 mm
Istuinkorkeus: 820 mm
Kuivapaino: 230 kg
Tankki: 25 litraa
Katso myös:
Deneb
Konepistoolikuva: Internet, ei ole BSF-omaisuutta 😉
Konepistoolikuva: Internet, ei ole BSF-omaisuutta 😉
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti